Aivan tunturin juurella he kohtasivat Kivi-Ollin, joka pyssy hartioilla hiihteli pohjoisesta päin.
"Hyvin käy", kertoili hän, kun kaikki retkeilijät olivat kokoontuneet hänen ympärilleen. "Hyvin käy, kun huomenaamulla forstmestarin kanssa lähdemme… Jo tulee viidestoista karhunkallo forstmestarin ullakkoon…"
Ja hän iski silmää Martille.
Melkein kaikki naiset alkoivat pelätä, että kontio ehkä oli hyvinkin likellä. Helvi ei pelännyt; Martin seurassa hän ei pelännyt mitään.
Ja täynnä aamuvirkkua tunnelmaa he lähtivät kaikin kotikylän harjua kohden, Petteri "Luppanalla" ajaa hölkötellen edellä.
VII
Hankien aika oli ohi.
Helvi näki lumien sulavan kuin taikavoimalla ja kevään katoavan, kesän saapuvan. Kuinka kaikki kävi nopeaan täällä valoisassa Pohjolassa! Yöt olivat kerrassaan loppuneet. Oli vain valoa, paisuvia, tulvillaan pauhaavia virtoja, heinäviä saaria, lintujen laulua ja iloa ja riemua koko Pohjola täynnä. Ihanat ja surumielisen tyynet olivat illat, aamut kirkkaat ja kullalta kimaltelevat. Harmailta paistoivat suurten vaarojen puuttomat laet, mutta niiden rinteitä peittivät vihannoivat lehdot.
Laulua, iloa ja riemua oli Helvinkin mieli täynnä, paisuvana onnesta ja lemmestä sykki hänen sydämensä, ja hän eli kuin satujen maailmassa. Kun hän muisti ja mieleensä palautti ne hauskat hetket, joina hän, unhoittaen kaiken entisen tuskansa oli ammentanut ilon ja riemun tunteita väsyneeseen sydämeensä, tuntui hänestä, että hänen onnensa oli ollut niin runsas ja niin suuri, ettei hän vielä osannut sitä oikein ymmärtää. Nyt hän oli vasta elänyt nuoruutensa lemmen lumoissa, nyt vasta oli rakastanut niinkuin sisin sielu oli ikävöinyt. Kuinka köyhää olisikaan ollut hänen elämänsä, jollei hän olisi arvannut tulla tänne Pohjolaan… Mutta tänne tuli kuin kutsu, pois ikävästä kaupungista ilon ja lemmen valoisille laitumille…
Hän oli nyt niin iloinen ja onnellinen, niin voimistunut ja terve, että hän jaksaisi taas kärsiä, kun tiesi että täällä oli se, jota hän rakasti ja jonka rakkaus oli hänelle nyt niin suuri, etteivät mitkään kärsimykset sitä voineet himmentää.