Ruustinna istuutui Helvin viereen. Hän oli kyllä huomannut Helvin muutoksen ja aavisti tämän ajatukset.
"Minä olisin jäänyt tänne iäkseni", nyyhki Helvi. "Olisin tahtonut tänne kuollakin. Minua ei enää mikään pidätä elämään, kun lapseni nukkuu nurmen alla…"
"Velvollisuus miestäsi kohtaan vaatii sinua elämään."
Ruustinnan ääni oli lempeä. Hän ymmärsi Helviä. Helvi itki yhä katkerammin.
"Onko mieheltäsi tullut mitään ikäviä tietoja?" kysyi ruustinna.
"Hän on sairaana ja kutsuu minua!… ja minun täytyy lähteä… nyt heti…"
Ruustinna otti hänen molemmat kätensä omiinsa.
"Olisi kai unelmasi kerran kuitenkin loppunut… ethän voi olla kahden miehen oma… Hyvä Helvi! Tuntosi on vapaa, et ole mitään rikkonut… Jumala antaa anteeksi rakkautesi…"
Helvi hypähti seisomaan, hänen silmänsä säihkyivät ja poskensa punottivat.
"Mutta minä rakastan Marttia aina ja iäti… olen vieras miehelleni…"