Jopahan liikautti metsäherra avainkimppua taskussaan, helisti kerran, kaksi, ja Ollin sydän vavahti ilosta… Jo meni piirongin luo ja asetti avaimen lukkoon, ja Olli oli jo varma ryypystä…
"Ollipa ottaa tuosta aamutuimaan", kuuli hän metsäherran sanovan.
Hän nousi, meni rykäisten piirongin luo ja huuliaan pyyhkien sanoi tavallisen estelynsä:
"Ei sitä nyt olisi… aina sillä on metsäherralla takanaan…"
Ja sen sanottuaan hän kumosi lasin, kiitteli ja pyyhki huuliaan.
"Tämä on nyt meillä, Olli, viidestoista karhu kierroksessa", virkkoi Martti, katsellen äijän kipristeleviä huulia.
"Joko niin monta?" epäili Olli.
"Ollipa käy ullakolla, niin näkee siellä neljätoista karhunkalloa…"
Olli naurahti.
"Sinnekö ne kallot on pantu tallelle?" kummaili hän.