»Ulos kiireesti!» huusi patruuna vihan vimmassa ja tarttui jo Jönssonin kaulukseen.
Vastaan panematta tullimiehet poistuivat, mutta menivät suoraan makasiinin luo ja alkoivat murtaa ovea auki.
Patruuna katseli ikkunasta heidän hommaansa ja hoki hädissänsä:
»Kun olisi Santeri täällä… kyllä hän jotakin keksisi. Varjelkoon, nyt särkevät oven, ja siellä on paperosseja ja lehtitupakkaa ja hevosvaljaita Åströmin tehtaasta yli tuhannen kruunun arvosta… Tilta, hoi! Joonas, hoi! Mene… Missä helvetissä se Tiltakin… Voi, minä ihan läkähdyn!»
Hän rynnisti portaille ja siitä pihalle, avopäin, sammunut sikaari toisessa suupielessä, ja huusi:
»Ampukaa noita ryöväreitä ja roistoja! Missä Joonas on?»
Hän palasi huutaen konttoriin, mutta alkoi voida niin pahoin, että tuskin Tiltan avulla pääsi vuoteeseen, jossa hiljakseen valitteli Tiltan häntä hoivatessa.
Mutta makasiinissa tullimiehet tekivät selvää ja ottivat kaikki, minkä tiesivät olevan rullaamatta tuotua. Ja paljon sieltä löytyikin.
* * * * *
Itkusilmin puuhaili kotonansa Palomäen emäntä. Hän oli nyt entistään harvasanaisempi, silmäluomet aina punaisina. Renki Uptan, jota sanottiin Uptoksi, teki talon töitä, ja joskus, kun oli suurempaa hommaa, oli Ranta-Jussi päiväläisenä. Mutta vähäpuheisia he olivat kaikki, ja koko talo tuntui kuin kuolleelta. Eipä soittanut suutaan Iso-Liisakaan, joka mökiltään hiihtäen joka aamu kävi Palomäestä noutamassa pytyllisen piimää. Musta piippu suussa hän hiihteli, ja kun hän joutui emännän kanssa yhteen, ei heidän keskensä vaihdeltu sanaakaan.