Ranta-Jussi ja Iso-Liisa supattivat kahden kesken nurkan takana, ja Jussille oli Lampan Iso-Joonas aamulla varhain käynyt tuomassa pullon konjakkia. Jussi oli ottanut hyvät ryypyt ja antanut Isolle-Liisallekin.
Yhtä ja toista siinä ehdittiin väkijoukossa arvella ja puhella sillä aikaa kun vangin tuloa varrottiin. Muisteltiin Santerin entistä elämää, ja joku uskovainen tuomitsi häntä ankarasti.
»Hän ei ole muuta kuin pahaa ja vääryyttä tehnyt koko elinaikansa, ja sen vuoksi Jumala jo näin ajassa häntä rankaisee», selitti uskovainen.
Mutta silloin Rämä-Heikki, joka istui tuvan ovinurkassa, tiuskasi römeällä äänellä kuin yhteisesti kaikille, jotka tuomitsivat Santeria:
»Vähän niitä on tältä jokivarrelta taivaaseen tulijoita, jos kaikkien tullipetokset lienevät Jumalan kirjoissa, sen minä sanon.»
Ja vaikka Rämä-Heikiltä puuttui kansalaisluottamus, vaikutti hänen muistutuksensa tällä kertaa merkillisen nopeasti. Moittijat ja tuomitsijat sulkivat suunsa, eikä kukaan puhunut pitkään aikaan mitään.
Rämä-Heikki käytti tilaisuutta hyväkseen ja sanoi vielä:
»On niitä tässäkin tuvassa monta semmoista tullikavaltajaa, että joutaisi yhtä hyvin linnaan kuin Santerikin…»
Siihenkään ei kukaan sanonut mitään. Ehkä heillä oli paha omatunto, vai eivätkö välittäneet semmoisen miehen puheista, jolta oli viety kansalaisluottamus…
Ja rykäisten Rämä-Heikki meni ulos.