Samaa vauhtia juosta kaahotti Palomäen vankka ruuna rantatietä pihaan, niin että rekiraudat kiljuivat, ja vilahti läpi pihan, jossa Oinas-Matti sivalsi piiskalla kyljelle. Nelistäen hevonen meni kuormineen makasiinin eteen…
Santeri seisoi vieläkin nurkan takana ja kuuli, kuinka Iso-Joonas ja Oinas-Matti ähkivät vääntäessään raskaita tupakkamattoja makasiiniin. Silloin hänkin riensi makasiinin luo ja toimitti nopeasti Matin tyhjin resloin palaamaan Suomen puolelle. Matti oli tottunut tullikavaltaja, eikä hän kauan viivytellyt, ennenkuin istahti tyhjään rasiaan, löi pitkällä ruoskalla hevosta lautaselle ja ajaa huristi täyttä neliä pihan läpi rantaan.
Joonas jäi sulkemaan makasiinin ovea, ja Santeri käveli pihaan. Mutta juuri kun hän ehti keskelle pihaa, juoksivat tullimiehet rantakujasta häntä vastaan.
He olivat kuulleet hevosen lähtevän Lampan pihasta täyttä neliä ja jäitse rientäneet juoksujalassa katsomaan. Mutta he eivät tunteneet menijää, joka hutki hevosta piiskalla, niin että ilma lauloi. Läähättäen he juoksivat pihaan, eikä Santeri ehtinyt mihinkään piiloon pujahtaa.
Kun he näkivät Santerin, selvisi heille, että jotakin oli tekeillä.
»Mitäs Palomäen isäntä täällä toimittelee?» kysyi Saalkreeni vihaisella äänellä heti kun he tunsivat Santerin.
Santeri tekeytyi viattomaksi.
»Tulin tänne katselemaan, mitä tälle puolen väylää kuuluu», vastasi hän naurusuin, kävipä kättelemäänkin tullimiehiä.
»Kuka täältä vasta lähti laukkaa ajaen Suomen puolelle?» kysyi
Saalkreeni, joka ei ollut kätellyt Santeria.
»Kuulin minä kolua ja kavioiden kapsetta, mutta en nähnyt… juuri tulin sisältä, kun kujasta hurautti rantaan», selitti Santeri tosissaan ja kysyi sitten: