»Mitäs muuten kuuluu?»
Saalkreeni kirosi ruotsiksi, ja ruotsia puhuen juttelivat muutamia sanoja toisetkin.
»Kyllä me ymmärrämme sinun vehkeesi, mutta yritäpäs vielä», sanoi
Saalkreeni ihan Santerin nokan alla.
»No no, mikäs herroilla nyt on, kun noin äkäisiä ollaan?» sanoi Santeri siihen.
Ruotsia he vieläkin solkkasivat, mutta sen verran Santeri ymmärsi heidän puheestaan, että he mainitsivat Oinas-Mattia ja Ranta-Jussia.
»Kyllä me selvän otamme», sanoi Saalkreeni taas, tuimasti katsellen
Santeria, joka ei ylettynyt kuin Saalkreenin olkapäähän.
Santeri naureskeli.
»Niin tehkää, hyvät herrat… Koettakaa parastanne!» virkkoi hän hyvästiksi, nousi Lampan korkeita rappusia ylös ja kääntyi konttorin puolelle.
Lamppa oli kuullut, kuinka hevonen kuormineen laukkasi pihaan ja sitten makasiinin eteen ja samaa kyytiä takaisin. Oli arvannut, mitä hommattiin, mutta ei ollut uskaltanut tulla ulos…
»Parasta olikin, että pysyitte sisällä», sanoi Santeri. »Tullihurtat ovat paraikaa tuolla pihalla…»