»Herr Jessus!» hätäili patruuna. »Näkivätkö mitään?»
»Myöhästyivät…»
Santeri naurahti tyytyväisesti, ja siitä patruuna ymmärsi, että asia oli luonnistunut hyvin.
»Vai niin, vai niin… höhöhö», nauroi hän suu auki. »Sinä kunnon
Santeri!»
Kauppias Lamppa oli isovatsainen ja julman kookas vanha nuorimies.
Naama oli leveä, aivan parraton ja likaisenharmaan värinen.
Talonpoikaisesta miehestä hän oli hyötynyt varakkaaksi kauppiaaksi.
Mutta kirjavaa oli ollut hänen elämänsä, eikä papinkirja ollut
läheskään puhdas.
Hyvälle tuulelle hän nyt tuli. Nauraa höhötti Santerin vehkeille ja tullimiesten tyhmyydelle. Mutta sitten hän iski silmää Santerille, ja he menivät konttorin viereiseen huoneeseen.
Lamppa haki kaksi pikaria ja pullon konjakkia pöydälle, ja he istuivat toinen toiseen päähän pöytää puhelemaan. Paljon olikin molemmin puolin tuumailemista, sillä tiukalle taitaisi nyt vetää salakuljetuksen. Tullimiehet olivat saaneet tietää, minkälaisia vehkeitä Palomäen Santeri kuluneina talvina oli hoksannut saattaakseen heidät harhaan. Kostoa he olivat uhanneet sekä Santerille että patruunalle. Olivat aikoneet vartioida yötä päivää, jotta vihdoinkin saisivat kiikkiin nuo molemmat rohkeat lurjukset. Enimmin heitä harmitti se, etteivät he onnistuneet toimessaan, vaikka sekä ylempää että alempaa jokivarrelta vähä väliä kuului viestejä, että siellä ja sielläkin oli tehty peslaaki.
Noista seikoista patruuna ja Santerikin nyt juttelivat, ja maistelivat pikareista tulista konjakkia, Santeri kuitenkin vain vähän huuliaan kostuttaen.
»Maista sinä enemmän», kehoitti patruuna. »Lasi kumoon joka kerta näin onnistuneen asian perästä.»
Mutta Santeri sanoi, ettei sopinut, jos tulisi ensi yönä jotakin hommatuksi.