»Kyllä jälestäpäin kuulette», ilmoitti Santeri. »Enempää en sano…»
»Mutta älä sinä vain menettele tyhmästi, että käy kuin Juurrus-Antin on äsken käynyt», selitti patruuna. »Ole sinä varovainen… muuten ei tässä käy hyvin…»
Patruunan äänessä soi kuin epäilystä Santeria kohtaan.
»Kyllä ne teidän hommallanne pysyisivät tavarat ikuisesti Suomen puolella», vastasi Santeri tiukalla äänellä, kasvoillaan tyytymätön ilme.
»No elä sinä… enhän minä… Mutta varoittelen vain», alkoi patruuna hätäillä nähdessään, että Santeria suututti. »Elä, veli kulta, pahastu! Tuota noin… ota sinä kahvia pussillinen emännälle ilmaiseksi… tuliaisiksi…»
Santeri ei suuttunut kuitenkaan sen pahemmin, mutta sanoi sentään patruunalle:
»Jos en niitä minä poikki hommaa, niin kyllä ne muilta jäävät.»
Patruuna löi ystävällisesti Santeria olkapäälle ja naurusuin vakuutti:
»Sen minä tiedän… Sen minä tiedän ja vahvasti uskon… Mutta niinkuin ymmärrät, minua kadehtivat muut kauppiaat, joiden tavaroille vähä väliä tehdään peslaakeja, ja suuria sakkoja he saavatkin maksaa… Sitä minä tässä, ettei nytkään tulisi vahinkoa…»
Ja täytettyään taas pikarit hän vakuutti: