Kruuki-niminen tahtoi vielä käväistä heidän asunnossaan, joka oli hiukan ylempänä; toiset, Saalkreeni ja Fynke aikoivat Lampan alapuolella ajaa jäälle.
Sen kuultuaan Jussikin tuli piilostaan takaisin, ojanpohjaa pitkin kontaten. Mutta päästyään vähän edemmäksi hän nousi tielle ja läksi juosta vilistämään. Mennessään Lampan pihan poikki hän näki konttorin ikkunasta, että patruuna pauhasi Joonaalle, joka seisoi lakki kourassa oven suussa. Hän riensi kuitenkin minkä ehti jäälle, hyvin tietäen, että Santeri levottomana odotti tietoja.
Mutta hänen ehdittyään puolijokeen tuli Santeri yksinään vastaan. Iso-Liisa oli jo palannut ja kertonut, että takavarikkoon oli otettu kuorma ja hevonen, mutta muuta ei tiennyt.
Mitä tiesi Jussi?
Jussi kertoi kuulemansa ja näkemänsä.
»Jopa kävi hyvin», sanoi Santeri riemastuen. »Ne lähtevät kaikki kuorman vientiin… Hyvääpä kuuluu…»
Nopeasti hän selitti Jussille, mitä nyt oli tehtävä. Jussin oli mentävä omaan rantaan, missä Oinas-Matti odotti. Hänen piti sanoa Matille, että iso ruuna oli pantava valjaisiin ja kuorma laitettava valmiiksi. Sitten Jussin oli riennettävä törmälle vahtimaan, milloin Lampan yläkerrassa sytytetään tulet. Silloin hänen piti juosta ilmoittamaan Matille, että nyt sopi tulla…
Santeri itse menisi vielä katsomaan ja vakoilemaan, että kaikki oli selvää ja että tullimiehet todella poistuivat. Kuitenkaan ei uskallettaisi tuoda enempää kuin yksi kuorma kerrallaan. Lampan asiapojan hän lupasi toimittaa tuomaan vähän väkevää molemmille.
Jussi hoksasi heti, mitä Santeri tarkoitti, ja lupasi toimittaa kaikki täsmällisesti. Hän läksi Suomen puolelle, ja puolijuoksua painautui Santeri Lampalle päin.
Jo porstuaan hän kuuli, kuinka patruuna kähisi ja käveli edestakaisin.