Koville oli ottanut salakuljetuksen, niin ettei Santeri ollut uskaltanut näinä kahtena viikkona mitään yrittää.
Iso-Liisa ja Ranta-Jussi tosin kuljettivat pienempää tavaraa pimeän aikana Lamppaan, kuten hevosen valjaita ja savukkeita laukkuun sullottuina, mutta muuta ei uskallettu. Ja takaisin tullessaan he toivat kahvia ja sokeria kyläläisten tarpeeksi, sillä ne olivat helpompia Ruotsin puolella, eikä Suomen tullimiehistä ollut siihen aikaan juuri mitään pelkoa.
Mutta Santeri mietti, sillä kovin olisi ollut kiire Lampan tavaroilla Ruotsin puolelle. Joitakin uusia keinoja täytyi keksiä, sillä ylen uutterasti vartioivat tullimiehet. Hiihtelivätkin joskus pimeinä iltoina ihan Palomäen vieritse nähdäkseen, mitä talossa hommattiin. Mutta kun heidät kerran huomattiin talon navetan takana, eivät he uskaltaneet Suomen puolelle suksineen tulla.
Näinä kahtena viikkona oli Santeri keksinyt rohkean tuuman. Ja vaikka se tuntuikin perin epävarmalta, kypsyi suunnitelma hänen päässään, ja niin hän aikoi yrittää. Se oli uusi ja kerrassaan alkuperäinen keino pettää rajavartijoita. He eivät varmaankaan arvaisi, niin ajatteli Santeri, että siinä olisi ansa viritettynä.
Santeri oikein hykerteli käsiään ja naureskeli itsekseen, kun hän mietiskeli ovelaa keinoansa. Jos se onnistuisi… olisi se vielä sekä hänelle että patruunalle…
Häntä ei enää huolettanut Jafetin pihalla tapahtunut asia. Hänen hevosensa ja tupakkakulit olivat tosin vielä piilossa Alaniemen talossa Vaaralan kylässä, mutta siihen hän oli jo miettinyt selityksen. Kun Ylikainuun markkinat alkaisivat joulun jälkeen panisi hän jonkun ihan oudon miehen myymään hänen ruunansa markkinoilla ja pääsisi siten pälkäästä.
Jollekulle eteläruotsalaiselle kun myy, niin ottakoot sitten tullimiehet selvän, mistä päin ruuna on tuotu… jos nimittäin sattuisivat siellä kohtaamaan ja tuntemaan.
Siihen mennessä täytyisi ruunan antaa olla piilossa.
Patruuna kutsutti häntä melkein joka päivä luokseen. Kiire olisi ollut tavaroilla Ruotsin puolelle, sillä patruuna oli tehnyt kauppoja Lapin rajalle asti kaikenlaisella tavaralla, enimmin kuitenkin jauhoilla, voilla ja tupakalla. Hän hätäili ja hoputti ja esitti Santerille, että tämä koettaisi ylempää jokivarrelta päästä poikki ja oli keksivinään muitakin keinoja, mutta ne olivat Santerin mielestä kelvottomia, kömpelöitä, — niin jos tekisi, olisi tullimiesten satimessa hyvinkin pian…
»No, mutta mitä helvettiä sitten aiot yrittää?» tiuskasi patruuna
Santerille, kun hänen ehdottamansa keinot eivät koskaan kelvanneet.