Santeri iski silloin patruunalle ovelasti silmää nauroi ja virkkoi:
»Malttakaahan… hyvä tulee kohta!»
Patruuna laski siihen pitkän naurun ja komensi tuomaan konjakkia ja kahvia.
Santeri oli Ranta-Jussin kanssa puhellut uudesta yrityksestään.
Oinas-Matillekaan he eivät vielä olleet asiasta mitään virkkaneet.
Sillä heitä epäilytti itseäänkin, menisivätkö tullimiehet todellakin
semmoiseen ansaan.
Näin Santeri suunnitteli uutta yritystään:
Ranta-Jussin tuli jonakin iltana lähteä Ruotsin puolelle ja mennä taloon, jossa tullimiehet asuivat. Hänen pitäisi olla surkean näköinen, mutta samalla esiintyä kostonhimoisena ja kertoa, vesissä silmin, mutta hammasta purren, että hän oli suuttunut Palomäen Santerille, vanhalle lurjukselle, ja päättänyt kostaa…
Epäilemättä alkaisivat tullimiehet kuunnella, mitä Jussilla oli sanomista, kun hän suoraan tulisi ilmiantamaan parasta veljeään. Ja Jussin pitäisi jatkaa ja kertoa tietävänsä, että sinä ja sinä yönä oli Santerilla aikomus neljällä hevosella viedä tavaraa Lampalle, mutta alempaa kotoaan, poikki Käkisaaren, nousta Ruotsin puolen maantiehen Lehmikankaan männiköstä ja siitä ajaa suoraan Lampalle — suuren heinäladon luo, joka oli vainion laidassa, likellä taloa. Siihen latoon purettaisiin kaikki kuormat…
Tullimiehet kuitenkin epäilisivät, eivät ottaisi uskoakseen Ranta-Jussia… silloin tulisi Jussin esittää, että hän lähtisi tullimiesten kanssa vahtiin yöksi… menisivät Käkisaareen jonkin heinäladon kupeelle ja siitä katselisivat niin kauan kunnes kuormat olisivat menneet ohi… Heidän olisi siten helppo saavuttaa kaikki Lampan vainioladon luota ja siepata takavarikkoon koko kuormasto. Siinä sitten näkisivät, oliko Ranta-Jussi puhunut totta….
Siihen he varmasti suostuisivat.
Kun sitten, noin puolen yön aikaan, Santeri ensimmäisenä ajaisi ohi — Rantalan ladon luo pitäisi Jussin saada tullimiehet vartomaan, — olisi Jussin, jos tullimiehet eivät malttaisi odottaa toisia kuormia, vaan lähtisivät Santeria hätyyttämään, puhallettava pilliin, että Santeri tietäisi nopeammin paeta, ja silloin juostava Suomen puolelle, toisille kuormantuojille ilmoittamaan, että piti kiireesti mennä takaisin… Jos taas — niinkuin Santeri oletti — tullimiehet vartoisivat toisia kuormia, olisi Jussin, kun viimeinen kuorma olisi mennyt ohitse, kehoitettava tullimiehiä pian lähtemään suoraan Lampalle, ehtiäkseen paraiksi tekemään takavarikon — ja sitten hänen oli korjattava luunsa näkyvistä ja juostava Suomen puolelle.
Sillä häntä eivät tullimiehet sen jälkeen hyvin puhuttelisi, kun Lampan ladon luota löytäisivät pelkkää tyhjää. Sillä tullikavaltajat, kun olisivat onnellisesti päässeet Rantalan ladon ohi, eivät ajaisikaan Lampalle päin, vaan suoraan Lehmikankaalle eräälle metsäniitylle, Kortesuolle, joka oli Lampan oma, ja sinne heinälatoihin kätkettäisiin tavarat. Sieltä he palaisivat yksi kerrallaan ja vasta Vaaralan kylän kohdalta ajaisivat Suomen puolelle takaisin… Iso-Joonas saisi sitten heinähäkissä, vähän kerrallaan, kuljettaa tavarat Lampalle.