Vallesmanni lähti.
Santeri seisoi kujalla ja katseli heidän menoaan.
»Kiinni olisivat Matin panneet… käsiraudat ja pultit näkyivät olevan reen sevillä.»
Hän painui sisälle, otti ryypyn ja alkoi miettiä, sormillaan pöytään naputellen.
Mutta kun ilta pimeni, läksi hän Lampalle, hiihdellen nyt suksilla alempaa tikkatietä.
Hän oli koko päivän miettinyt ja tehnyt päätöksensä. Ja nyt hän oli
Lampan puheille menossa, miettimisensä tulokset ilmoittaakseen.
Lampan oli syy, että Oinas-Matin oli noin onnettomasti käynyt. Oli kehoittanut Mattia, varomatonta ja tyhmää, yrittämään, vaikka hän, Santeri, oli käskenyt odottaa ja luvannut, että kyllä hyvä tulee… Siten saattoi miehen ansaan, hevosen ja kuorman menettäen… Kuinka kävisi, jos Matti vielä kiinni saataisiin? Siitä alkaisi juttu ja lopulta siihen vedettäisiin hänetkin…
Matti piti saada pois sekä tullimiesten että virkakunnan käsistä! Se olisi heidän kaikkien pelastus! Ja koska patruuna oli syypää siihen, että Matin niin onnettomasti kävi, niin laittakoon rahat ja hopusti, jotta Matti pääsee karkaamaan Amerikkaan…
Sieltä eivät näppäisi miestä ensi tilassa. Ja patruunalla oli kyllä varoja…
Hän oli jo valmiiksi miettinyt Matin karkumatkankin, ettei siitä mitään jälkipuheita tulisi.