Patruuna käveli edestakaisin konttorinsa lattialla, vähän kalpeampana entistään, ja kun Santeri astui sisään ja sanoi hyvää iltaa, tuijotti hän Santeriin aivan kuin ensi kerran näkisi eikä muistanut vastatakaan.
Pelästyksissään näytti patruuna olevan eikä olisi nyt juuri tahtonut
Santeria puhutella.
Kun he pääsivät puheen alkuun, niin patruuna alkoi väitellä vastaan, ettei muka ollut kehoittanut Mattia »luntreijaamaan». Mutta Santeri tiesi sanoa, että Iso-Joonas oli sitä varten käynyt Mattia hakemassakin…
Patruuna koetti vieläkin peitellä asiaa, ettei se tulisi hänen syykseen, mutta Santeri sanoi jyrkästi:
»Tässä ei auta valheet, sillä Matti on itse minulle selittänyt…»
Mutta kun Santeri sitten sanoi, että niin ja niin oli toimitettava, jotta Matti pääsisi pakenemaan Amerikkaan, ja patruunan oli siihen matkarahat annettava, niin silloin Lamppa suuttui, löi nyrkkiä pöytään, ihan Santerin nokan alla, ja sanoi:
»Semmoiselle lorville minä en anna penniäkään…»
»En minä ole käskenyt suoraan tullimiesten syliin…»
Santeri vain naurahti patruunan kiukulle.
»Ottakoot sitten Matin kiinni!» hän sanoi välinpitämättömästi. »Minuun se ei kuulu. Mutta uskon kyllä että huonoa jälkeä alkaa teidän talossanne tulla, jos Matti kiinni joutuu…»