Mutta se asia oli nyt selvä. Matti oli merten takana, eikä vaimo, Eeva-Priita, näyttänyt paljoakaan ikävöivän. Työteliäs vaimo kun oli, hän eläisi uhkeammin yksin kuin juopon miesheittiön kanssa.
Näin patruuna ja Santeri arvelivat.
* * * * *
Eräänä iltana joulun jälkeen päättivät Santeri ja Ranta-Jussi vihdoin yrittää ja ruveta toteuttamaan ennen mietittyä poikkivientiä. Santeri oli hommannut kaikki valmiiksi. Hän oli saanut kumppaneikseen kylän kaksi rohkeinta tullikavaltajaa, ja Oinas-Matin osaa oli aikonut esittää Iso-Liisa, mieheksi puettuna. Oli sydäntalven pakkas-ilta, kun Ranta-Jussi läksi hiihtämään Ruotsin puolelle sitä taloa kohden, jossa tullimiehet asuivat. Hiihtäessään hän vielä kerran muisteli Santerin neuvoja ja varoituksia ja muita seikkoja, jotka täytyi ottaa lukuun. Ellei hän puolen yön ajaksi palaisi Palomäkeen, oli se merkkinä, että tullimiehet olivat lähteneet Jussin kanssa Käkisaareen »luntreijaajia» vahtimaan. Ja silloin Santerikin saisi lähteä hevosineen ja miehineen…
Ranta-Jussin sydän pamppaili aika lailla, kun hän lähestyi taloa, sillä hän arvasi, etteivät tullimiehet semmoisten tapausten jälkeen hyvin puhuttelisi häntäkään, vaikkeivät olleetkaan nähneet häntä liikkeellä koko talvena. Hän karkaisi kuitenkin luontoaan ja hiihti rohkeasti pihalle.
Saalkreeni pullahti heti portaille, ja vaikka olikin pimeä, tunsi hän
Jussin.
»Mitä sinä nyt olet täällä nuuskimassa?» sanoi hän karskisti Jussille.
Jussi tekeytyi surkeaksi ja kuiskasi Saalkreenin korvaan:
»Nyt teille sopisi, jos tahtoisitte…»
Ja hän alkoi siinä pihalla selittää Saalkreenille, mitä Palomäen Santeri ensi yönä aikoi hommata. Hän oli saanut kaikki tietää Isolta-Liisalta, joka myöskin oli suuttunut Santerille. Ja niin oli hän nyt päättänyt, että hän kostaa Santerille, lurjukselle ja hävyttömälle…