Santeri selitti moneen kertaan, kuinka Joonaan piti menetellä. Hän itse kyllä huolehtisi, että tavarat saataisiin joen poikki.
»Kyllä, kyllä… Jäveln anamma… jäveln anamma!» nauroi ja ihmetteli patruuna Santerin rohkeutta.
Kauan ei Santeri tällä kertaa viipynyt Lampassa. Ja kun hän lähti, oli hänellä molemmat povet pullollaan, mitä lie ollutkaan…
Fynke näkyi kävelevän vieläkin pihalla, mutta muita tullimiehiä Santeri ei havainnut.
Kun hän palasi kotiinsa, oli sinne saapunut vieraita.
Vaaralan kylän Alaniemen sukulaisisäntä oli toinen ja alatorniolainen hevossaksa Miukin Matti toinen. Kummallakin oli kaksi hevosta, ja Santeri älysi heti, minne heillä oli matka, kun pihalla kuuli rengiltä, keitä vieraat olivat. Ylikainuun markkinoille tietenkin.
Emäntä oli jo laittamassa vieraille päivällistä.
Santeri toivotti vieraat tervetulleiksi taloon, ja kun oli maisteltu muutamia väkeviä punssikuppeja, menivät talliin katsomaan hevosia.
Vieraat olivat päässeet hyvälle puhetuulelle, ja Miukin Matti rähisi ja kiitteli hevosiaan kuin olisi jo ollut markkinapaikalla. Alaniemen isäntäkin kiitteli hevosiaan, mutta ei rähissyt niin paljon kuin Matti.
Hyviä, lihavia ja uljaita hevosia ne olivat. Santeri kehui hevosta minkä kerkisi.