Illempänä he maistelivat yhä enemmän. Sillä molemmat vieraat, sekä Alaniemen isäntä että Miukin Matti, olivat persoja viinalle, varsinkin kun saivat juoda ilmaiseksi. Ja miksei olisi juotu, kun oltiin hyvässä talossa, jossa isäntä tarjosi, ja hevoset olivat lämpimässä tallissa.
Silloin he alkoivat esitellä Santerille, eikö hän hommaisi heidän hevosiaan poikki rajan… Nyt varsinkin, kun Santerilla ei itsellään ollut myymähevosia eikä aikomusta tänä talvena markkinoillekaan lähteä.
»Huomenna saadaan asiasta puhella», lupaili Santeri.
Illalla myöhään molemmat vieraat nukkuivat. Miukin Matti ei päässyt sänkyynkään, vaikka oli tehty vuode, vaan nukkui ovensuuhun turkkinsa päälle. Alaniemen isäntä retkotti sängyssä, vaatteet yllään.
— Kauniita markkinamiehiä! — tuumi Santeri nauraen, kun katseli väsyneitä vieraitaan.
Mutta Santeri tiesi entisestä kokemuksesta, etteivät nämä vieraat pitäneet kiirettä talosta lähteäkseen, kun hevoset olivat tallissa ja heillä itsellään hyvä olo. Kainuun markkinatkaan eivät vielä hoputtaneet. Tässähän ne voisivat makailla ja syödä monta päivää, varsinkin kun tiesivät hänellä olevan viinan viljaa… Kalliiksi niitä tuli ruokkia… neljää hevosta ja kahta miestä. Pois ne piti toimittaa!
Sitäpaitsi hänellä oli omia hommia joka yöksi markkinoihin asti! Tässä ei joutaisi muuta tekemään kuin jaarittelemaan kaiket päivät!
Hän jätti vieraansa nukkumaan ja meni talliin.
Ranta-Jussi hommaili siellä niinkuin isäntä oli käskenyt. Vieraitten hevoset seisoivat vierekkäin, ja talon hevoset olivat toisella seinällä.
Ranta-Jussi oli tehnyt, niinkuin isäntä oli käskenyt. Jokaiselta hevoselta hän oli leikannut hännät lyhyiksi.