Aamulla varhain olivat talon vieraatkin taas pystyssä.
Santeri vielä kiusoitteli vähän kumpaakin, ennenkuin sanoi, mitä oli yöllä hommaillut sillä aikaa kun toimet nukkuivat.
Molemmat vieraat pelästyivät ensin pahasti, näkivät pilttuut tyhjinä tallissa ja surkuttelivat, että taas piti juoda itsensä niin sikahumalaan…
Mutta pian he nyt tointuivat kohmelostaan. Ja niin tuli kiire kummallekin, että aamuhämyssä jo lähtivät kävellen Ruotsin puolelle ja alkoivat yhtä kyytiä painua Kainuuseen päin siihen taloon, johon Santeri oli yöllä vienyt heidän hevosensa.
Santeri katseli heidän menoaan ja arveli kujalla itsekseen:
— Hyvin näppärästipä näistä vieraista päästiinkin!
Ja hän naurahti keksinnölleen.
Koko päivän hän sitten oli kovassa puuhassa. Kun emäntä hänelle jotakin sanoi, ärähti hän heti kärsimättömästi. Hän ei sietänyt enää vaimoaan, jonka tapana oli lakkaamatta itkeskellä ja haikealla äänellä varoitella miestään, ennustaen kaikenlaista. Tänään emäntä olikin ollut tavallista itkuisempi, arvatenkin vierasten vuoksi ja siitä, että talossa oli viljemmälti liikuteltu viinoja. Nyt hän muistutti Santerille Oinas-Mattiakin — sitä ei ollut ennen tehnyt. Mutta kiivaan ja tylyn vastauksen hän sai Santerilta.
Iltapimeässä ilmaantui taas Ranta-Jussikin Palomäkeen. Jussi pysytteli useimmiten ulkosalla, tallissa ja navetan puolella, sillä emäntä ei kärsinyt häntä, kun tiesi Jussinkin aina vähän väliä olevan salakuljetushommissa.
Mutta Santeri näkyi nyt olevan omassa huoneessaan, ja Jussi hiipi sinne.