Vain silmänräpäyksen ajan hevonen oli näkyvissä. Sitten se katosi saarelle ja uudestaan jäälle Lehmikangasta kohden. Jussi kuuli vain, että oriilla oli tulinen vauhti, että reki hyppeli perässä, vaikka paino oli raskas.
Jussi kiipesi takaisin latoon, ja nyt hän kaivoi povestaan esille pullon ja otti ryypyn.
Mutta pitkää aikaa hänen ei tarvinnut odottaa, ennenkuin kuuli hevosen tulevan takaisin Ruotsin puolelta. Tavattoman nopeasti oli Santeri ehtinyt käydä Kortesuolla! Mutta ihmekös, kun ajaa niin vimmatusti ja Joonas on siellä vastaanottamassa!
Ladon luona Santeri pysähdytti hevosensa ja virkkoi Jussille nopeasti:
»Pidä silmät ja korvat auki! Minä käyn vielä toisen kerran!»
Ja samassa hän tempasi ohjista, niin että ori karkasi hurjaan juoksuun.
Jussi jäi vartioimaan. Nyt hän käveli ympäri latoa ja nousi joskus kinoksen nokkaan kuuntelemaan. Pakkanen oli kova, ja tähdet valaisivat yötä. Ei mistään päin näkynyt tulia, eikä korva enää eroittanut matkamiestenkään ääniä tieltä. Kylmä ei lainkaan ahdistanut Jussia. Hänellä olikin jalassa hyvät lapinkengät ja yllä monta villapaitaa ja puseroa; turkki tosin oli lyhyt ja sen villa kulunut.
Jo kuului Santeri tulevan toista kertaa ja vimmattua vauhtia nytkin.
Jussi helisti kelloaan, kuten ennenkin.
Santerilla oli nyt korkea kuorma, korkeampi kuin ensi kerralla, niin että hän näytti itse istuvan kuin katon harjalla. Ja ori porhalsi niin, että vain vilahdukselta ehtivät nähdä.