Rajan yli kulkeminen oli vähentynyt niin, että Palomäen—Lampan tikkatie oli pyryjen perästä päivän kaksi melkein ummessa.
Eräänä pyryisenä aamuna ajaa huristi Iso-Joonas Lampan juoksijatammalla Palomäkeen. Santeri oli ehtinyt nousta vuoteelta ja aikoi juuri mennä talliin, kun Joonas saapui pihaan.
Nyt oli piru irti!
Tullimiehet olivat osanneet Kortesuolle ja ottaneet kaikki takavarikkoon! Koko yön he olivat siellä puuhanneet, ja nyt olivat kaikki tavarat tullimiesten hallussa!
Varhain tänä aamuna, kun patruuna vielä oli vuoteessa, he olivat käyneet ilmoittamassa, että Lampan ladoista Kortesuolta oli otettu niin ja niin paljon tavaraa. Tunnustiko patruuna ne omikseen?
Patruuna oli kironnut kuin ukkonen ja Joonaan mukana lähettänyt tullimiehille terveiset, että heidän piti kiireesti korjata luunsa hänen kartanoltaan…
Mutta sitten hän oli heti käskenyt valjastaa hevosen ja lähteä
Palomäkeen Santeria noutamaan.
Niin kertoi Joonas, nenänpää valkeana.
Kirjavaksi meni Santerinkin naama, ja silmiin tuli pirullinen ilme.
Samassa hän laski suustaan pitkän kirouksen.
Hän kävi pirtissä, sieppasi pikkuturkin ylleen, ja he lähtivät yhdessä täyttä juoksua ajamaan Lampalle.