* * * * *
Vasta illalla Santeri palasi Lampaita tavallista kiihtyneempänä. Oliko tehty takavarikko häneen niin vaikuttanut vai oliko hän maistellut väkeviä liiemmälti? Kiirettä hänellä oli, ja hän hommasi kuin tuli olisi jalkain alla. Kävi kylälläkin ja tuli yksin takaisin.
Kerran emäntä yritti häntä puhutella, mutta ei saanut yhtään oikeaa vastausta.
Illempänä Santeri katosi kotoaan. Ei ottanut hevosta eikä suksiakaan.
Mutta kun hän oli kävellyt maantielle asti, odotti häntä siinä kaksi hevosta, joilla oli tyhjät reslat perässä ja mies kummassakin lakki silmillä istumassa. Santeri hyppäsi ensimmäiseen rekeen, ja he läksivät ajamaan täyttä juoksua alaspäin.
Kun he pääsivät kylän päähän, liittyi heihin kolme hevosta erään mökin pihalta ja niin he jatkoivat matkaa peräkkäin, mies kussakin reslassa, paitsi ensimmäisessä kaksi, Santeri toisena.
Kun oli ehditty kylän ohitse, pysähdyttiin taipaleella, ja Santeri tarjosi kaikille pitkät ryypyt ja maistoi itsekin vastoin tapaansa runsaanlaisesti.
Ja taas he lähtivät ajamaan, nyt nopeampaa vauhtia.
Santerilla oli rohkea tuuma, johon hän oli saanut avukseen vankkoja miehiä. Kaikki hänen kumppaninsa olivat tullikavaltajia; silloin tällöin he tulivat avustamaan sekä Santeria että muitakin, jotka harjoittivat tätä ammattia runsaammin. Mutta tämmöiseen retkeen ei heistä vielä moni ollut ottanut osaa, sillä nyt olikin erinomaista tekeillä.
Tullimiehet olivat näet samana iltana aikeissa lähteä viemään takavarikkoon ottamiaan tavaroita, joita oli viisi hevoskuormaa, Haaparannan tullikamariin. Santeri oli ottanut siitä selon ja tiesi, että Saalkreeni ja Jönsson lähtisivät kahden kuljettamaan.