Ja näin hän oli miettinyt:
Hän hankkii entisiä apureitaan mukaan, ja he ajavat ensin Suomen puolta ja sitten Kolukankaan kohdalla poikki Ruotsin puolelle Järvirannalle. Siinä on pitkä, taloton ja metsäinen taival. Siinä he odottavat, ja kun tullimiehet tulevat, ryöstetään heiltä kaikki kuormat ja ajetaan takaisin Suomen puolelle.
Niin hän oli miettinyt ja laskenut, että tullimiehet, jos levähtävätkin Jafetin kestikievarissa hetkisen, puolen yön jälkeen ovat Järvirannan taipaleella. Siksi ajaksi piti sinne ehtiä. Heitä oli kuusi miestä tässä joukossa, ja kaksi hiihti Ruotsin puolta, nimittäin Rämä-Heikki ja Iso-Joonas. Heidän tehtäväkseen oli Santeri määrännyt hiihtää tullimiesten perässä niin kaukana ja varovasti, etteivät Saalkreeni ja Jönsson saisi heistä vihiä. Mutta Järvirannan taipaleella heidän tuli hiihtää hyvin likellä, ihan perässä, ollakseen apuna kuormia ryöstämässä, kun hän, Santeri, miehineen tulisi vastaan.
Santeri selitti miehilleen, kuinka piti menetellä. Tullimiehet otettaisiin kiinni, ja toiset pidättäisivät heitä kinoksessa sillä aikaa, kun toiset nostaisivat tavaroita omiin resloihin. Tullimiesten hevoset ajettaisiin menemään tyhjin rein eteenpäin, ja vasta sitten, kun omat kuormat olisivat reilassa ja toiset jo menossa, laskettaisiin tullimiehet irti… ja kaikin sitten he ajaisivat jäälle ja Kalliosaaren luo Suomen puolelle. Kalliosaaren törmän alle purettaisiin kuormat ja palattaisiin heinäteitä Käkisaaren kautta.
Santerin suunnitelmaa pitivät kaikki miehet viisaana ja parhaana. Ja rohkeasti he aikoivat yrittää ja, jos niin tarvittaisiin, vähän kepittääkin tullimiehiä, sillä kaikilla oli entistä kaunaa heitä kohtaan.
Isolan Antti ja Taavolan Kalle, jotka olivat vankimpia joukossa, ehdottivat, että he ottaisivat toinen Saalkreenin, toinen Jönssonin hoitaakseen. Toiset hommatkoot, että kuormat vaihtuvat omiin resloihin.
Ja niin keskustellen he ajelivat eteenpäin ja ryyppäsivät väliin, sillä
Santeri oli toimittanut runsaasti eväitä mukaan.
Yö oli pimeä ja taivas pilvessä.
Ei ainoatakaan ihmistä näkynyt Kolukankaan kylässä liikkeellä, kun siitä läpi ajettiin Ruotsin puolelle.
Pian he saapuivat Järvirannalle, ja kun oli noustu maantielle ja päästy talottomalle taipaleelle, annettiin hevosten kävellä. Hetkisen kuljettuaan he pysähdyttivät hevoset, kuuntelivat ja ottivat hyviä ryyppyjä.