Kun hänen ei koskaan tarvitsisikaan tietää! Ja hän nukkui raskaaseen uneen.
III.
Hän heräsi siihen, että kuuli puhelua jostakin pihasalta ja pääskysten liverryksiä ilmasta. Hän oli nukkunut niin, ettei ensin muistanut missä olikaan.
Mutta kun hän pääsi oikein valveille, palasivat kuluneen yön muistot mieleen. Päivä oli kai jo hyvin lännellä. Hän ei nähnyt aurinkoa, mutta hänestä tuntui, että hän oli nukkunut kauan ja hyvin. Tunsi mielensä virkeäksi, vaikka jalkapohjat olivat arkoina eilisen kävelyn jälkeen. Hän nousi ylös ja päätti lähteä uimaan. Ei pannut kenkiäkään jalkaansa. Täytyi nyt aloittaa oikeaa metsäelämää kaikin voimin! Karaista ruumistansa, puhdistaa sieluansa! Ja viheltäen käveli hän tuvan poikki ja meni pirttiin.
Heikkikin oli juurikään saapunut tuliaisineen. Koko perhe oli kokoontunut pöydän ympärille, jolle Heikki lappoi laukustaan minkä mitäkin tuomista. Siinä olivat kaikki pojatkin, Aapo, Erkki ja Akseli, joita Kaarlo ei ollut vielä nähnyt. Siinä seisoivat pikku tytötkin Laila ja Maria äitinsä vieressä, uteliaina katsellen isän tuomisia. Heikki komensi pojat kättelemään Kaarloa ja sanoi:
"Kiittäkää myöskin! Tämä herra se antoi rahaa tuliaisiin ja maksoi vielä jauhotkin kauppiaaseen!"
Pojat tulivat kättelemään. Olivat vankkoja poikia, Aapo jo pitempi isäänsä, avojaloin, mutta puhtaat paidat kaikilla. Emäntä oli pitkähkö, laiha nainen leppeine sinisine silmineen, joiden ilme oli samanlainen kuin Eevankin.
"Missä Eeva on?" kysyi Kaarlo.
"Se tulee heti… meni teille lypsämään maitoa."
Aapolle isä oli tuonut uuden, kiiltävän uistimen, pikkupojille onget ja jokaiselle sitäpaitsi kirveen omiin nimiinsä, Eevalle ja pikkutytöille huivit ja emännälle pakan liinakangasta.