"Elä missään nimessä koske!" varoitti äiti, vaikka itsekin olisi ollut utelias näkemään.
"Kyllä minä vielä jolloinkin pyydän lainaksi", arveli Eeva.
"Et saa pyytää. Voipi suuttua."
"Ei suinkaan suutu… niinpä on lempeäsilmäinen."
Ja Eeva katseli vieläkin "Kalevalaa".
"Se on silmistään vähän vorstmestari-vainajan näköinen… liekö sitten niin siivo ja hyväsydäminen", tunnusteli emäntä. Häntäkin oli vieras miellyttänyt.
"Mistä meille tiesi tulla?" kysyi Eeva.
"Rovasti oli neuvonut. Pappilaan oli isä käsketty. Siinä olivat yhteen tulleet."
"Hyvä tämä on ja ystävällinen. Tiedusteli lehmistäkin. Katsokaa, äiti, kuinka se on hyvä uimaankin… noin vain… nyt keljottaa selällään kuin hauki…"
"Niin näkyy. Siisti nyt huone, ja laitamme ruokaa sille."