Emäntä meni, mutta Eeva jäi siistimään huonetta ja panemaan vuodetta kokoon.
Herttainen mies oli, siivonnäköinen ja soma. Ei ollut naimisissa, mutta varmaan oli ystävä jossakin kaukana…
Ja ajatuksissaan tarttui Eeva uudelleen "Kalevalaan" ja luki muutamia rivejä.
IV.
Suurimman, kirkkaimman valon vallassa oli Pohjola.
Ei ollut pimeänaikaa ollenkaan. Kaiket yöt oli aurinko näkynyt vaarojen yli, vaikka sen loisto vähän vaimenikin sydänyöllä.
Tämä valo, tämä outo kirkkaus, vaikutti Kaarloon omituisesti. Hän eli kuin eri elämää. Hänestä tuntui niinkuin hän kevenisi ja puhdistuisi, nuortuisi, ja niinkuin uusi elämä olisi hänessä alkanut. Pari viikkoa oli hän vasta ollut Kaiholassa. Hän oli jo ryhtynyt siihen työhön, jonka hän kesän aikana oli päättänyt täällä valmistaa. Hän oli nauttinut tästä ihmeellisestä valoisuudesta ja karusta sydänmaan luonnosta. Öisin, kun oli vähän viileämpää, hän souti poikain kanssa uistinta ja palasi vasta sitten kun päivä alkoi lämmittää.
Eevakin oli joskus mukana. Tähän aikaan elivät Kaiholan asukkaat omituista elämää: nukkuivat useinkin päivillä, mutta öisin olivat liikkeellä.
Öisin kulki Heikkikin kuokkamaalla, ja sinne piti poikainkin joutua silloin kun Kaarlo ei tarvinnut kalastuskumppania.
Alussa hän oli rauhallinen, nukkui levollisesti ja tunsi saavansa uusia voimia.