"Mikä se olisi? Sano pois vain! Jos voin täyttää pyyntösi, niin teen sen heti…"
Hän laski kätensä Eevan olkapäälle ja painoi etusormellaan poskeen.
Eeva ei muuttanut ilmettä kasvoissaan, vaan sanoi päättävästi:
"Huomenna sanon…"
Ja hän asettui toista lehmää lypsämään.
"Miksei nyt?"
Kaarlo meni navettaan ja seisahtui Eevan viereen.
"En minä nyt. Tämä se nyt on se Mansikka, josta teille selitin, kun järvellä tulimme. Se on nyt poikinut ja antaa toista kiulua maitoa aamuin, illoin."
"Vai niin." Kaarlon teki mieli laskea kätensä Eevan hiuksille, jotka olivat niin silkinhienot ja pehmoiset, ja hiuksilta sitten paljaalle valkoiselle kaulalle. Mutta ei tehnyt kuitenkaan. Äskeinen kosketus jo häntä kadutti, ja hän ponnisti kaiken kykynsä poistuakseen.
"No, Eeva sanoo sitten huomenna! Minäpä lähden tästä käymään kuokkamaalla…"
Ja hän poistui navetasta, sydän rinnassa takoen kuin vasaralla…