Oli lauantai-ilta.
Heikki oli jo poikain kanssa aloitellut heinäntekoa. Olivat olleet yökunnassa Uittosaajossa, joka oli kotojänkkää loitompana, heinävä suonsilmä vaarojen välissä. Mutta nyt lauantai-iltana olivat saapuneet kotia.
Olivat saunoneet ja istuivat pirtissä, pannen verkalleen vaatteita päälleen. Kaarlokin oli joukossa. Oli melkein puoliyön aika, mutta aivan valoisaa vielä, vaikka aurinko oli hetkeksi laskenut Mainavaaran taakse.
Emäntä keitteli saunakahvia, ja Eeva oli navetalla, sillä lehmät olivat tänä iltana palanneet hyvin myöhään kotia.
Oli haasteltu kaikenlaisista asioista, maanviljelyksestä etupäässä. Kaarloa äsken hävetti, kun hän niin vähän tunsi maanviljelystä, että tuskin mihinkään Heikin tekemään kysymykseen tiesi vastata. Heikki tuntui olevan tiedonhaluinen mies, joka muisti kaikki, mitä kerran kuuli.
"Ensi viikolla minäkin tulen heinäntekoon", puheli Kaarlo. "Aapo on lainannut minulle pitkävartiset saappaansa… kyllä tästä nyt kyetään…"
"Kuverojalla meillä onkin iso niittypirtti ja tahko loukossa", selitti Akseli. "Siellä ei tarvitse kuusen juurella yötä olla. Lähtekää jo meidän kanssamme", esitteli hän Kaarlolle, sillä he olivat tulleet oikein hyviksi ystäviksi.
"Vaikkapa lähdenkin!"
"Mutta mitenkä käypi, kun ei siellä olekaan maitoa?" nauroi Heikki.
"Eipä taida piimä lystää…"
"Kyllä kelpaa piimäkin", uskoi Kaarlo itse. "Onko se isokin niitty, se
Kuveroja?" hän kysyi sitten.