Aapo olikin sellainen vähäpuheinen, hiljainen miehen alku. Haasteli niinkuin vanhat miehet.
"Entä eikö Eevan tee mieli?"
"Minkäpä tekee, jos mieli olisikin?"
Eevan silmissä vilahti kuin ikävää.
Siihen taukosi keskustelu. Heikki ei arvellut sinne eikä tänne.
Tultuaan huoneeseensa Kaarlo alkoi riisuutua.
Pitkin viikkoa hän oli työskennellyt eikä ollut usein Eevankaan kanssa joutunut puheisiin. Eeva näytti nyt ujostelevan häntä enemmän kuin ensin. Pikkutyttöjen kanssa oli Kaarlo käynyt järvellä kalastamassa, sillä Eeva oli, heti kun oli saanut lehmät hoidetuksi ja päästänyt ne metsään, mennyt kerppuja tekemään vainioiden taakse.
Eeva oli välistä näyttänyt olevan syvissä mietteissä, mutta ei ollut
Kaarlolle sanonut sitä tuonnoista asiaa.
Mikä asia hänellä saattoi olla? kysyi hän itseltään, mutta ei saanut siihen mitään vastausta.
Joka yö oli kiusaaja häirinnyt hänen rauhaansa. Kun miesväki oli yökunnassa niityllä, ja emäntä ja pikkutytöt nukkuivat pirtissä, tiesi Kaarlo Eevan olevan yksin aitassaan…