Ja Eeva osoitti nurkassa olevaa avonaista kapsäkkiä, joka oli kirjoja täynnä.
Kaarlo tunsi omituista pettymystä mielessään ja jonkunlaista hämmästystä. Ymmärsikö Eeva kirjoista? Osasiko oikein sisältäkään lukea? Hän ei tiennyt mitä vastata, joten Eeva jatkoi:
"Minä siihen kerran vilkaisin, mutta en ole uskaltanut koskea. Se on suomalainen kirja, 'Kalevala'… Äiti on kovin vihainen, kun siihen koskin, että jos te suututte. Mutta minä niin mielelläni tahtoisin lukea…"
Kaarlo yhä katseli hämmästyksissään Eevaa. Kuinka hänen otsansa oli sievä ja hyvin muodostunut, hiussuorto niin verrattoman kaunis! Pitkien silmäripsien alta loistivat suuret, tummansiniset silmät omituisen arasti ja pehmeästi. Niiden ilme oli viisas ja tarkkaava. Hiukset olivat valuneet ohimoille, ja palmikko ulottui lanteitten alapuolelle.
"Vai tahtoisi Eeva lukea", sanoi Kaarlo vihdoin, mutta aivan kuin ei olisi vieläkään oikein ymmärtänyt Eevan tarkoitusta. "Onko Eeva ennen lukenut kertomuksia?" osasi hän sitten kysyä.
"Olen minä Genoveevan, mutta pojat ovat sen repineet."
Eeva seisoi kuin tuomiotaan odotellen, väliin luoden pitkän silmäyksen kirjoihin päin.
"Saapihan Eeva mitä tahtoo… Vai 'Kalevalaa'… Annappa sieltä kapsäkistä…"
Nopeasti kumartui Eeva nurkkaan, jossa kapsäkki kirjoineen oli, ja otti sukkelaan pinkasta "Kalevalan". Se oli sidottu mustiin kansiin, mutta Eeva tunsi sen jo päältäkin, vaikkei ollut kuin kerran käyttänyt kädessään.
Mutta sillä aikaa kun Eeva kumartui "Kalevalaa" ottamaan, ehti Kaarlon rietas mielikuvitus rynnätä muihin mietteisiin…