— Tämä oli Eevan omaa keksimää, päästäkseen tänne puheille, kun ei minussa ollut miestä menemään hänen luokseen… osasipa tyttö oivan koukun!…
Eeva ojensi Kaarlolle "Kalevalan" ja sanoi:
"Tämä on se kirja, jota halusin…"
Kaarlosta kuului niinkuin Eevan ääni olisi vavissut. Hänen sieraimiinsa tuoksahti Eevan puvusta hajuheinäin ja lehtien lemua.
"Syksyllä on isä luvannut, kun kesävoi viedään kauppiaaseen, ostaa minulle kansakoulukirjoja… Tänä kesänä tuleekin paljon enemmän voita kuin viime kesänä… Minä olen niin hyvin koettanut ruokkia lehmiä… Eikä ole itse maistettu rieskamaitoa kuin sunnuntai-aamuisin… Nyt on jo voita melkein niin paljon kuin menneenä kesänä oli Mikkelinä, ja on vasta Jaakon päivä huomenna…"
Eeva puhui loistavin kasvoin, hyvässä toivossa, että hän syksyn tullen saisi kansakoulukirjoja… Hän seisoi niin likellä sänkyä, että Kaarlo olisi ylettänyt kaappaamaan hänen lanteestaan kiinni ja vetämään hänet sänkynsä laidalle. Käsi jo ojentui, mutta laskeusi hänen kuullessaan Eevan äänen ja puheen, ja häpeän puna nousi hänen poskilleen.
"Eeva saapi lukea vaikka kaikki kirjat", sanoi hän, painautui maata ja asetti molemmat kämmenensä niskan taakse.
"Oikein paljo kiitoksia!"
Ja Eeva pusersi kirjaa käteensä kuin peläten sen putoavan.
"Pojat ovat menneet hilloon… Huomenna saatte hilloja… Ja hyvästi nyt! Nukkukaa rauhassa!"