"Milloin se on Laurin päivä?" kysäisi Kaarlo.
"Elokuun kymmenes päivä."
Hän sai tietää muutakin. Tänään syötiin ensi kerran uusia perunoita. Ja kaikki lapset olivat menneet marjaan, hilloja poimimaan, joita tänä kesänä oli verrattoman paljon. Hyvä kesä oli kaikin puolin. Heiniäkin tuli runsaasti.
"Mutta muistan minä erään poutakesän, siitä on nyt tämä kymmenes, kun ensimmäiset kylvöt leikattiin näin Jaakonpäivän viikolla… Semmoista kesää ei minun eläissäni ole ollut…"
"Silloin saimme uusia perunoita jo ennen Jaakonpäivää", muisteli emäntäkin.
Kaarlo ihmetteli.
Ja he läksivät Heikin kanssa katselemaan peltoja. Heikki oli ajanut parransängen poskiltaan. Hänellä oli eheät housut ja puhdas valkoinen paita. Näytti nuoremmaltakin nyt ja oli oikein mainiolla tuulella.
Päivä paistoi lämpimästi, taivas oli aivan pilvetön, ja lämmin tuulenhenki huokui järveltä päin. Pihan nurmi tuntui paljaaseen jalkapohjaan lämpöiseltä, ja hiekkapoluilla melkein poltti.
He kävelivät navetan taitse pellon pientaretta pitkin. Kauniina tasona siinä ohranpäät nyökkyivät. Heikki taittoi yhden pään, puristi jyvää, josta roiskahti pisara valkoista nestettä, ja näytti Kaarlolle.
"Tuommoistako sitä maitojyväksi sanotaan?"