Eeva oli niin herttaisen miellyttävän näköinen, kun hänen poskensa punottivat, ja huivi oli solmittu niskan taakse kiinni. Se somisti häntä. Hän riensi Kaarlon luo ja tarjosi tuohisestaan, silmät ilosta loistaen. Kaikki muutkin tulivat ja tarjosivat.
"Onpa nyt… onpa nyt!" riemuitsi Kaarlo. "Kovin ovatkin kauniita ja suuria!"
He lähtivät kaikki pihaan päin.
"Ja nyt minä annan kaikille, mitä olen luvannut. Aapolle rahaa uusiin pieksuihin, Erkille ja Akselille uusiin talvilakkeihin ja pikkutytöille Lailalle ja Marille kenkiin ja hameisiin ja röijyihin."
Kaikin kuuntelivat suu hymyssä.
"Mitä te Eevalle annatte?" muisti Akseli kysyä.
Kaarlo silmäsi Eevaan. Ensi kerran Eeva loi katseensa alaspäin ja punastui.
"Voi, antakaa se runokirja, se Väinämöisen runokirja Eevalle", esitteli
Akseli.
"No, Eeva saa kirjan."
Kun tyttö nosti katseensa Kaarloon päin, näki tämä siinä saman ilmeen kuin eilen illallakin, kun Eeva lähtiessään häntä silmäsi.