Hän tunsi lämpöisen laineen loiskahtavan sydämessään.
Merkillinen… merkillinen tyttö, mietti hän. Eikä hänelle selvinnyt, mitä Eevan lempeä katse oikeastaan tarkoitti.
VI.
Kuverojalla oli heinä saatu tehdyksi, ja nyt oltiin jo Hanhisaajossa, josta kuljettiin yöksi kotia.
Lehmät aamuisin lypsettyään läksi Eevakin luo'olle. Kaarlo seurasi mukana.
Heillä oli nyt niin paljon puhelemista, että melkein unohtivat kaiken muun. Kaarlo ei voinut kyllin ihmetellä Eevaa. Hän osasi ulkoa melkein joka runon "Kalevalasta" ja kyseli aina uutta ja uutta Kaarlolta. Maailman alusta piti Kaarlon selittää. Ja Eeva muisti kaikki, mitä kuuli Kaarlon puhuvan maailmasta ja sen historiasta. Ja yhä lisää tietoja tahtoi.
Kaarlo jätti sikseen kirjallisen työnsäkin ja oleskeli aina Eevan seurassa. He olivat kerran käyneet Kuverojallakin, vaikka sinne oli niin pitkä matka.
Nyt olivat menossa Hanhisaajoon.
Sinne lähti polku saunan luota rannasta ja vei ensin hiekkaista järvenrantaa pitkin ensimmäisen rantakallion luo. Se oli kivinen, louhikkoinen niemi, joka näytti juoksevan suoraan suuresta ja laajalakisesta Susijupukasta edempää erämaasta. Se ei pysähtynyt vielä järvenrantaankaan, vaan sukelsi rantahiekkaan päästyään veden alle ja kiilteli sieltä sylien syvyydestä.
He astelivat peräkkäin, Eeva edellä, Kaarlo perässä, kummallakin haravat olalla. Kun ehtivät kivisen niemen luo, niin lähtivät sen kuvetta noudattaen kiveliöön päin.