"Minä muistan aina ja iäti! Muista sinäkin minua… ja isän kanssa jo kirjoitan ja lähetän tuliaisia, ja kirjoja saat kovasti…"
"Jos minä Mikkelinä pääsen isän kanssa voinvientiin kirkonkylään, niin silloin käyn kirjettä kysymässä…"
"Niin tee. Silloin siellä jo on."
Jo kopsahtaa vene Raakonrannan hiekkaiseen venevalkamaan, jossa vielä näkyy nokisia hangon palasia kesällisestä merkkitulesta.
"Mahtuisi tänne toinenkin talo", arvelee Kaarlo.
"Jo toki, mutta eipä ole miestä, joka paljain kämmenin uskaltaisi alottaa."
Ja sen sanottuaan nousee Heikki veneen perästä, nostaa Kaarlon kapsäkit rantahiekalle ja alkaa asettaa niitä korentoon, sitten olalla kantaakseen.
"Kevenneet nämä ovat. Ne kirjatko ne niin raskaita olivat!"
"Nepä ne."
Kaarlo on irroittanut sievän kiiltävän sormuksensa sormestaan, ja kun hyvästelee Eevaa, niin painaa sen tytön sormeen.