Minä laulan lammin lummen,
Ketun virren keikuttelen — — —
Taikak hyräili „munna“ vanhan kehtolaulun:
„Tirun lirun lintu pien,
Kyllä tiiän pesäs paikan,
Mään alla männiköllä,
Kuivan kuusen kukkuralla.
Tuulessa on tupais,
Korvessa on kotiis,
Kallioll on kartanois.
Olipa taikuudesta suoranaista hyötyäkin. Luulottelu vaikutti, että pikkukivut paranivat. Ja sitäpaitsi eivät ruotsalaiset naapurit aluksi uskaltaneet ryhtyä suomalaisten kanssa mihinkään tekemisiin, sillä paitsi urhoollisuutta ja hyvää ampumataitoa peljättiin juuri heidän noituuttaan. Lähettämällä noidannuolen luultiin suomalaisen saavuttavan vaikka kuinka kaukaa vihollisensa. Heillä olikin aivan omia temppujaan päästä vihamieheen käsiksi. Laitettiin mieskuvia saloille. Se tapahtui siten että etsittiin synkkä salonkolkka ja uudella kuulla k:lo 12 yöllä perjantaita vasten veistettiin puun kylkeen pohjan puolelle ihmisenkuva. Se kastettiin vanhanpojan, pirun nimeen, sen vihamiehen nimelliseksi, joka tahdottiin tuhota. Käytiin yöllä yläkuulla perjantaita vasten lyömässä mieskuvan sydämeen kolme naulaa. Mitä enemmän vihamiehen piti kitua sen syvemmälle naulat lyötiin. Kun tahdottiin ottaa henki, silloin jysäytettiin naulat kokonaan puuhun, ettei jäänyt kuin reijät näkyviin tai ammuttiin luoti sydämeen. Tämän kirjoittaja näki vielä v. 1905 tällaisen mieskuvapuun, jolla oli naulat sydämessä. Eikä ihme, jos tuollaiset puut, joihin aina liittyi kaameita muistoja, säilyivätkin, sillä joka mieskuvapuun kaatoi, ei se enää tervettä päivää sen jälkeen nähnyt.
Metsäsuomalaisilla oli omat pyhänä pitämänsä päivätkin. Oli rajoitettu mitä töitä sai sellaisina päivinä tehdä.[[13]] Tällaisia „rajuutuspäiviä“ jotka metsäsuomalaiset „rajuuttivat“ oli: „Vanhan uolen päivä“ (Uolevin päivä). Sen aattokin oli pyhä. Silloin ei saanut koskea heinään tai yleensä eläinten ruokaan, muuten pedot kävivät karjan kimppuun. Ei edes olkivuodetta saanut kahteen vuorokauteen köyhiä. Jotkut panivat silloin ruokaa penkin alle.
Karen päivänä (Katrin p.) piti aattona teurastaa lampaanvuona; pöydässä sitä syötäessä ei saanut sanaa virkata. Toiset taas silloin söivät navetassa mämmiä.
Laskiaistiistaina syötiin porsaansorkkia ja muita lihavia ruokia. Kellä oli pellavaa, laski silloin mäkeä, että kylvö menestyisi. Silloin ei sopinut puita hakata eikä kehrätä.
„Jyrynpäivänä“ ei saanut ovissa kolata, muuten ukkonen kesällä myös jyrisi.
„Kiilatorstaina“ (helatorstaina) käytiin viikattein ja tulisoihduin ympäri navettaa isämeitää lukien, ettei noidat voisi karjaa vahingoittaa. Samaten tehtiin Mikkelinpäivänä, jolloin emäntä sanaa virkkaamatta antoi voileivän paimenelle, joka niinikään ääntä päästämättä laski lehmät ulos, myöhemmin ne kintaat kädessä kytkeäksensä.
„Köyrin aattoa“ vietettiin vainajien muistoksi. Etenkin ne, joille ei onni ollut myötäinen, eivät unohtaneet sitä tehdä. Silloin valvottiin ja juotiin aivan samaten kuin ruumiin ääressä. Ruokana oli muun muassa mämmi. Veitset oli tyystin pyyhittävä ja lehmien selät siveltävä oluella.