„Ejkö nuo viimein suaane Esivaltoa vietellyx, että nuo minut kiini otattaa ja arestiin panettaa.
Vaan minä Luulen kieskiitetty, Että myö Suomalaiset olemme niin yhtäpitäväiset, että jos nuo minut kiinni ottaa, niin tulevat kaikki yxmielisesti minua Irti-ottamaan. Sen ovat sanoneet sekä Norjan ja Ruohin Suomalaiset: Ja jos siellä meijän pitäis kuolla, niin kerran meijän pitä kuolta, ejpä meillä teälläkään ole yhtään hyveä elämeä tällä tavoin, kuin ej paremp tulek: Sais hyö siiten muua-Vaki kaikki sisäänsä, niin kuin tahtonoovatkin. Näitä myö suomalaiset olemme Lausunna Välilläämme.“
Sietämätön näiden talonpojista päivätyöläisiksi muuttaneiden suomalaisten asema mahtoi ollakin. Julkeimpina Kristianian kauppiasten kätyreinä esiintyivät puiden leimaajat. Eräässä kirjeessään sanoo Räisäinen heistä: „Ejkös ne nyt meinanne tukki merkkalit viimesix töixeen mejstä ytimet ulos kaivaa, jos ennen ovat Lihan vieneet“.
Ettei kirjeissä ole turhia vaikeroimisia, näkyy hyvin siitä, että moni perhe pyysi Gottlundia hankkimaan kuninkaalta lupaa, että he saisivat saunan suojakseen rakentaa. Ei edes annettu uutismaata raivata. Niinpä valittavat suomalaiset tammik. 1823:
„Nyt näinä viimeisinä vuosina on norjalaiset ruenna kovax niitä suomalaisia vasten etteivät anna heijän mitään tarvistaansa ottoa mehistä. Ei puitakaan muusta kuin kuivista. Eikä peltoa taittoa, ej niittua raivata ulkopuolta aijan, ja jos jokuu sen tekee niin sakoitetaan. Vaikka monen piti kuninkaalle veroa veteä 3 ja 4 nahkoa.“
Taidolla ajoi Gottlund herätystyötään, yhdistäen sekä taloudelliset että kansalliset asiat. Jo pitämissään kokouksissa puhui hän aina yksimielisyydestä sekä yhteenliittymisestä ja siihen hän kirjeissäänkin suomalaisia kehoitti. Viisaasti keksitty oli kirjeenvaihtajien valinta eri osista suomalaismetsiä. Gottlund tuli täten todelliseksi johtajaksi, jonka hankkeet pian uskottujen miesten kautta levisivät koko suomalaisväestön keskuuteen. Eri pitäjissä asuvat eivät ennen olleet säälle tienneet toistensa olemassaolosta, mutta nyt tuli heistä kuin yhden pitäjän väkeä, joka uskoi asiansa Gottlundin haltuun. Hänen luottomiehillään oli, kirjeistä päättäen, tiedot toistensa hommista. Niinpä lähetti hän kerran Taalain suomalaisten kirjeen Norjan suomalaisten luettavaksi. Räisäinen näet sanoo:
„Monta kostjumaloa siitä Talan-Suomalaisten kirjasta, jonkama käsitin Elo kuussa sinä 26 päiv. — Olipa se lysti suahain sitä lukea, onpa ne vaivaiset ollunna niin suures vaivassa kuin mekin ja vielä suuremmassai.“
Helmikuussa 1823 oli Gottlundilla n. 600 veroa maksavan talonpojan valtakirjat, joiden hän arveli edustavan 8 000 suomalaista. Koko läntisten suomalaismetsäin suomalaisten luvun arvioi hän tällöin 10 000 — 14 000, ja lieneekin hän siinä osannut aivan oikeaan. Tarkoituksena oli jättää näiden puolesta kuninkaalle anomuskirja ja seikkaperäinen ehdoitus olojen parantamiseksi. Senvuoksi ryhtyi hän hankkimaan kaikki saatavissa olevat sekä varhaisemmat että myöhemmät tiedot suomalaisista. Näistä piti hänen sitte laatia tarkka kuvaus heidän asemastaan aina siitä saakka kuin Skandinaaviaan saapuivat. Kun ei hän itse ollut ehtinyt käydä kaikkia suomalaismetsiä, lähetti hän kysymyskirjeitä ja kaavoja ainakin 33 seurakunnan papille. 12 seurakunnasta saapuikin vastaukset.
Mutta Gottlund ei tyytynyt vain tähän. Helmikuun 26 p:nä antoi hän entiselle maamiehelleen, tunnetulle F. M. Franzénille 12 suomalaisen edustajan allekirjoittaman anomuksen, joka piti esitettämän kokoontuville säädyille.
Maaliskuun 3 p:nä Franzén sen esittikin pappissäädyn käsiteltäväksi.