„Kyllä kuninkaski lupais auttoaxen kaikis anumuxissa kuin poara ootte hyvä toteen näyttämän kaikki sen kuin otten sisään pannu, sekä kauppa miehistä vapax peästeä, ja kirkkot suaahaxemme, ja eri heärän, (kihlakunnan) ja omat Herrat niin kuin nimismiehet, vouvit ja tuomarit, ja suomalaisen papin ensmältä, vaan kuninkas sanoi tahtoivansa panna skoulut että oppisitte Ruohtia lukeman ja puhuman. Minä ymmärrän, sanoi hän, työ ootte tullu vihatux sen vieraan kielen kautta, vaan kuin teille tulis yxi kieli, niin kansat paremmin teitä rakastais, ja minä tahtoisin ettei kansoilla pitäis mitään vainoa oleman välillään, näin kuuinkas meijän kanssa jutteli.“
Kuninkaan lausunto ei tarvitse selityksiä; se on kuvaava sikäläisille vallanpitäjille. Lyhyesti sanottuna on sen sisältö: Saatte mitä anotte, omankieliset sielunpaimenetkin, kunhan sitte kielestänne ja kansallisuudestanne luovutte, ja silloin ette taas tarvitsekaan sitä mitä anotte.
Suomalaiset, Räisäinenkin, käsittivät kuninkaan sanojen sisältävän pelkkää hyvää ja kehuvat ystävällisyyttä, sillä rehelliseen talonpoikaan ei voinut pystyä ajatus, että hallitsijan suussa oli kaksi kieltä. Ei tule kysymykseenkään, että Räisäinen olisi vääristellyt kuninkaan lausunnon, sillä siitä hän puhuu kuten iloisesta toivoja herättävästä enteestä.
Prinssi Oskar puolestaan lupasi tuohon valtiopäivien päättämään tutkijakomiteaan „tellätäxeen semmoisia herroja, jotka taitaa Suomea“.
Lähemmin asioita tutkimatta tuntuu siltä kuin kaikki olisi nyt joutunut oikealle tolalle. Wingård — Värmlannin maaherra — oli päässyt tuon kuninkaalle jätetyn anomuksen lopulliseksi laatijaksi ja samalla saanut kaikki valtuutukset. Jo se millä tavoin hän löi Gottlundin laudalta, kuvaa mitä hän oli miehiään. Hän vaikutti ensin osaltaan Gottlundin karkoittamiseen Tukholmasta. Ja sitte oli hän valmis uhkailemaan, jopa suoranaisesti pettämään suomalaisia edustajia. Annan Räisäisen koruttomalla kielellään kertoa. Kesäk. 23 p:nä selosteli hän Gottlundille, mitenkä edustajat oli kutsuttu Wingårdin luo. Tämä pyysi suomalaisilta valtuutuksia heidän asiansa ajamiseen. Nämä vastasivat, että se on tarpeetonta, kyllä Gottlund ne kirjoittaa.
„Vaan silloin maanherra nous sen värremmin villiin ja oil niin villissä, että hän vapisi ja sanoi: enköön minä oo Herra teijän yltö ja minun kauttain teijän asjat pitä tulla selitetyxi.
Hjerplian mies Olli Hämäläinen rupeis jo niin pelkeämään että hänni jo vapisi, ja sanoi suomen kielen: „Jumala armaan, minnekkä myö jouvumme koska maanherra on noin villissä, se on vähä enemp ahattava kuin Gottlunni?“
Sitten kuin maaherra rupeis kyselemään niin vastoa Hämäläinen ensimäissä: „Jag har icke något att klaga på vår ösrighet eller på vår präst, på min del, uttan de ero ganska bra i alla delar“. (Minulla ei ole puolestani mitään valittamista esivaltamme eli pappien suhteen, vaan ovat ne joka suhteessa hyviä.)
Niin sitten kirjuttaa maanherra kirjansa näin. — — — Sitten rupea maanherra meiltä kyselemään. Vaan myö kaikki muut vastailimme sen jälkein kuin myö tiesimme sisään annetux ja kirjutetux. Että se tuil sitä samoa kuin sinäki olit kirjuttanna. Vaan se rahan anumus, ja ne Hämäläisen sanat, ne tuil pahoin kuin ne tuil pannux maaherran inlaakiin. Rahan anumuxesta myö ei tiennä mitä. Vaan Hämäläiselle minä jo sanoin, että sun ois pitännä olla vait ennen kuin oisit mitään virkkanna, sinä turmelit puheellas koko meijän asjan. Niin siihen hän vastais: „Mitä nyt muuta tajtaa puhua; niin korkealle Herralle mulla ei oo mitään kantelemista.“ Siihen sanoo Orainen: „Niin sitten oisit perkele joutanna olla kotonais, eikä tänne tulla meijän asjoa turmelemaan“.
