Tämä nyt käy meijän kanssa niinkuin silloin kuin Moses Israelin kansoa rupeis johdattaman ulos Ekyptistä, että Herrat sanoo meille, niinkuin toisessa Mosexen kirjassa 5 Luk. 9 v. seisoo, rasitettakon kansa työllä, kuin Mosexen ja Aaronin kävi, että kansa sanoo minulle, ja myös sinusta, niinkuin 21 v. samassa lukussa seisoo. Te olette tehnet meijät haisevaisexi Herraien etesä, ja heijän palveliainsa etessä. — Tämän on mulle moni meijän mehtäläisistä sanonna, ettei tämä jkään ois näin käynä, jlman sinuta ja suomenherrata. — — —
Vaan kuin Jumala meitä autais niinkuin Mosesta ja Aaronia, niin kyllä meijän asjat vielä hyvin taitais käyvä. Vaan taitoa niin olla, että tämä kansa on Jumalattomia, ettei Jumala kuule heijän rukoustan, ja toas taitaa olla monta, jotka ei paljon rukoile. Vaan oon ma tuota kuullu monen köyhän rukoilevan, kuin Jumala auttais että Gottlunnin asjat kävis toteen, ja että Jumala keäntäis Kuninkaan sytämmen meijän puoleen, että paremmus tulis tällen elämälle. Niin eikös tuo oo uskottava että Jumala kuulo köyhän rukouosen kuin se on poara (vain) hurskas.“
Oikeutta ei auttanut hakea. Gottlund, joka tällöin tilapäisesti oli Suomessa, siihen kehoitti, mutta sai vastauksen:
„Sinä sanot että Räisälän miesten männä lakiin valittaman asjoian tiäällä. Niin, se on se sama kuin männä Kuninkan kanssa riitaan, sitä tuo Syrakkikin kieltä. Teällä Norissa ne on ite Kuninkaita.“
Toinen mies olisi heittänyt kaikki toiveet, mutta ei äkäinen Gottlund. Toteuttaaksensa tuumansa saada omakielisiä virkailijoita metsäsuomalaisille, otti hän kouluttaaksensa kaksi Räisäisen poikaa. Itse hän heitä opetti ja korvesta tulleet suomalaispojat pystyivät parin vuoden kuluessa ylioppilastutkinnon suorittamaan. Mutta silloin olivatkin Gottlundin varat siksi lopussa, että täytyi laskea pojat takaisin metsille. Turhaan hakivat he yliopistollisia stipendejä ja kuninkaalta pientä opinto-apurahaa. Toinen heistä rupesi kiertokoulunopettajaksi suomalaisten keskuuteen.
Kotiseudultansa toimitti Gottlund 1825 omalla kustannuksellansa heille talonpojan, Tahvo Immoisen, opettamaan savolaissahroilla kyntämään, sillä maaperä metsillä oli siksi kivistä ja epätasaista, ettei nurmikkoa ruotsalaisella auralla voinut kääntää. Immoinen oleskeli metsillä pari vuotta ja jonkunmoisella menestyksellä, sillä „Gottlundin oatroja“ näet noilla tienoin joskus vieläkin.
Heidän puolestansa anoi hän toukok. 1825, että niiden suomalaisten veroja alennettaisiin, joilla oli hallanarat tilat. Pyyntö otettiin huomioon, päättäen siitä, että kirjeissä seuraavana vuonna kerrotaan:
„Nyxin pappi oil istunna maan herran siassa, kuin Väkrahan kirjoitus oil syksyllä. Hän oil sanonna suomalaisille, nyt tulee teijän armoillista maanherroa kiitteä siitä kuin hän on toimittanna, että peäsette vähemmällä väkrahalla, vaan tähän oil suomalaiset vastanna: Ej sitä ois ikään tullu jlman Gottlunnita. Häntä meijän siitä tulee kiittää.“
Toimittipa hän noille heimolaisillensa Värmlannin talousseuran kehoituspalkkioitakin siitä, että olivat kunnostautuneet uutismaan raivaajina. Vieläpä karhunampujienkin palkinnoista hän huolehti. Niinpä Pekka Huuskoinen sai vanhanpäivän eläkkeen siitä, että oli kaatanut lähemmäs sata kontiota.
Säännöllisen postinkuljetuksenkin hän hommasi. Kirjeet ja Suomesta tulevat lehdet kuljetettiin kerta viikossa Östmarkista aina Trysildiin.