Nykyään puhutaan suomea, lukuunottamatta siellä täällä asuvia yksityisiä henkilöitä, yhtenäisellä alueella, joka ulottuu pohjois-Östmarkista Hollannin kylästä etelässä Etelä-Finnskogan Skrockebergiin saakka. Itään ulettuu alue Rattsjöbergiin ja Pohjois-Ladosaan (N. Flatasen), länteen Norjan puolelle Grueen Helgebergin Vaalbraaten kylien tienoille. Eteläisen ja pohjoisen Köytäjärven välillä on pääasiallisesti nykyinen Norjanpuolinen suomalaisalue. E. Köytä (T. Kykin) järven eteläpuolella on kumminkin vielä muutama suomalaiskylä säilynyt. Norjan Solörin metsien puhtaasti suomalaisperäisten asukkaiden luvun arvioi Ole Matson vain noin 2 000, sillä useimmat ovat viime vuosikymmeninä solmineet avioliittoja norjalaisten kera.[[29]] Virallisessa väkilukutilastossa v. 1900 on heistä suomalaisiksi luettu vain pari sataa. Ylimalkaan ovat Skandinavian viralliset tilastot kansallisuus- ja kielioloista epäluotettavia. Ken vain on jonkun verran kyennyt maan kieltä solkkaamaan on laskettu ruotsalaiseksi tai norjalaiseksi. Niinpä virallinen tilasto tiesi vuonna 1870 Ruotsissa olevan suomalaisia: Värmlannissa vain 780 suomalaista — niistä Nyyn pitäjässä 776, Gäsleborgin läänissä 29, Norlannissa 14 120. Ei mainita ollenkaan että heitä on eniten Ickliiassa, Östmarkissa, Huitissa ja Leikvattinalla vähintään 2 000 henkeä. Norjassa oli v. 1865 virallisen tilaston mukaan suomalaisia Gruen pitäjässä 1 154, Hosissa 150, Brandvaalan pitäjässä 404. Vertailun vuoksi mainittakoon, että 1835 toimitetun väenlaskun mukaan oli Vaalerissa 250 suomalaissyntyistä, 1880 tienoilla vain noin 100. Gruessa heitä 1835 oli 1697, Hosissa 41. Siis miten milloinkin sattuu!
Jos samanlaisten periaatteiden mukaan laadittaisiin Suomessa nykyään virallinen tilasto kielioloista kuin Skandinaviassa — nimittäin kun vain jonkun verran taitaa maan pääkieltä, lasketaan se äidinkieleksi — ei olisi syytä pitää suurta melua täkäläisistä ruotsalaisista; heitä olisi vain muutama kymmentuhat.
Aminoff antaa antaa muutamia tietoja kielioloista Nyyn pitäjästä[[30]]: „Isäntä kortteeritalossani kertoi, että hänen nuoruutensa ijällä (n. 50 vuotta takaperin) vaimoihmiset Karvalassa ja Vaissilassa olivat enimmäksi osaksi ummikkosuomalaisia. Vanha sukupolvi näissä kylissä puhuu pahasti murrettua Ruotsia, jota hekin kuitenkin koettavat opettaa lapsilleen, muistain niitä vastuksia, jotka heitä itsiään ovat kohdanneet Ruotsin kielen puuttuvasta taidosta. Vaissilassa tapasin minäkin vielä vaimo-ihmisen, joka ei ollenkaan tainnut Ruotsin kieltä puhua.“
Jekliian (E. Finnskoga) Neuvolassa kertoi hänelle 72-vuotinen Heikki Neuvonen, „että hänen nuorra ollessaan harvat taisivat Ruotsia ja ettei tiennä miteä se ol' kun pit' Ruohtalaista lukea“.
Metsäsuomalaisia ja heidän olojaan ei ole tieteellisesti tutkittu ennenkuin vasta aivan viime aikoina, eikä vieläkään kaikin puolin, esim. antropologisesti ja kansatieteellisesti. Nykyään alkaakin tutkiminen jo olla hieman myöhäistä, sillä kun kansallisuuden tuntomerkki, kieli, on vaiennut jo kokonaan itäisiltä metsiltä, luetaan suomalaiset nopsasti ruotsalaisiin ja häviävät kolmen neljän miespolven aikana melkein jäljettömiin.[[31]]
Savolainen tyyppi on tavallisin metsillä: he ovat keskikokoisia, lujarakenteisia, tukka ja iho tummanvärisiä, päälaki on korkea, jopa usein kuin terävä katonharja, nenä on suora.
Halki vuosisatojen on savolaistyypin rinnalla säilynyt puhtaita hämäläisiäkin. Niinpä eri tahoilta metsiä on tiedonantoja, että toiset suomalaisista ovat lyhyitä, tavattoman tanakoita, vaaleatukkaisia, toiset ovat vielä panneet merkille, että näillä vaaleatukkaisilla on useimmiten sinertävät tai harmaat silmät, paksu ja lyhyt kaula ja lyhyt nykerö nenä. Tunnettu Schröder on nähnyt kaksi tällaista eri tyyppiä: „toiset ovat pitkiä, heillä on musta tukka ja tummat silmät, toiset lyhyitä ja tukevia, miltei neliskulmaisia ja paksukaulaisia, heillä on vaalea tukka ja pienet vaaleat silmät. Kuin tapaa heitä koolla, luulisi näkevänsä eri kansallisuuksia.“ Sven Lönborgista on täten „erinomaisesti sanottu karjalaisen ja hämäläisen heimon eroavaisuudet“.
Vaikea on enää nykyään erottaa karjalaisia. Borgsyönin suomalaisia pitää äskenmainittu tutkija karjalaisina, kun heitä kuvaillaan kookkaiksi, laihoiksi, pitkäkasvoisiksi ja pitkänenäisiksi ja otsan sanotaan kaareilevan taaksepäin.
Hitaasti on suomalainen kansanaines sekoittumalla sulautunut Skandinaveihin. Seka-avioliitot olivat ensi aikoina muuton jälkeen kovin harvinaisia, miltei olemattomia. Vasta 1700-luvulla sattui seka-avioliittoja joskus.
Mutta vasta aivan myöhäisinä aikoina, kun on muututtu aivan ummikkoruotsalaisiksi, on kansallisuusraja suuremmassa määrin alkanut höltyä siten, että ulkomuotokin muistuttaa maan asukkaita.