Naisilla tietysti oli kutomavehkeensä seinään kiinnitettyinä, värttinänsä sekä neulousvehkeensä.

Kotieläiminä metsäsuomalaisella oli joku lehmä ja lammas, vuohia, pari virkkua metsästyskoiraa, kanoja sekä kissa.

Paimenet soittelivat niinkui ennen Savossakin tuohitorvilla ja ken oli sävelille herkempi puhui pukinsarveen.

Rehua ei ollut niinkään helposti saatavissa karjan talvielatukseksi, sillä luonnonniittyjä oli metsillä harvassa. Oli etsittävä soilta ja vanhoilta kaskimailta heinätuppunen sieltä toinen täältä. Kenellä vain oli muutamakin lehmä ja hevonen sai heinänteossa hääräillä harva se päivä aina juhannuksesta syksyyn. Heinät pantiin kuivina suurille haasioille, peitettiin puunkuorilla ja halaispuolisilla. Missä oli runsaammin jäkälää kerättiin sitä kasoihin ja vietiin sitten samaten kuin heinätkin talvikelillä eläinten syötäväksi. Lehtiä taas taitettiin ja pantiin haasioille lampaiden ja vuohien varalle.

Tulokkailla ei ensi aikoina ollut varaa käyttää viljaa syötäväksi. Syötiin vain lihaa, eikä raaskittu jyviä käsimyllyssä jauhaa tai huhmarissa survoa. Mutta kun kasket alkoivat antaa hyviä satoja, otettiin käytäntöön Suomessa tutut ruokalajit.

Ohrista valmistettiin rieskaa tai „kiskoa“ niinkuin sitä paikoittain nimitettiin. Tärkein ruokalaji oli „mutti“, jota syötiin useimmiten leivän asemesta työmailla. Muttia valmistettiin siten että kalanliemeen tai ihralla sekoitettuun veteen hämmennettiin jauhoja, kunnes saatiin tahdas, joka käsissä hieraistiin pyöreiksi pytkylöiksi. „Pepo“ oli myös yleisesti käytetty leipäaines. Sitä valmistettiin siten että keitettiin suolaista vettä ja lisättiin jauhoja kunnes keitto tuli miltei aivan kuivaksi, jauhonnäköiseksi. „Hillua“ taas tehtiin puolukoista siten että pantiin liskottujen tai keitettyjen puolukkain sekaan ruisjauhoja. Herkkuna pidettiin „mämmiä“, joka oli suunnilleen samanlaista kuin vielä nykyäänkin pääsiäisaikaina meillä käytännössä oleva. „Viilhuttu“, jota saatiin siten, että kermassa keitettiin hienoja ruisjauhoja, oli niinikään herkkuruokia. Voin sekä juuston valmistamisessa olivat metsäsuomalaiset taitavia, vuohenmaidosta ja herasta taas valmistettiin pehmeätä juustoa n. k. „mössöä“. Olutta osattiin metsillä myös yleisesti maltaista juoksuttaa.

Muuttaneisiin metsäsuomalaisiin ei länsimainen sivistys ja hienostuminen ollut vielä kovinkaan pahoin juurtunut. Tyydyttiin yksinkertaiseen ruokaan. Kun ei ollut leipää, syötiin kalaa ja lihaa. Jokunen mies tiesi nautintoaineenaan käyttää tupakkaa. Muita nautinnoksi kelpaavia ei ollut kuin kotitekoinen olut, johon oli tapana sekoittaa viinaa, jos sitä vain ruotsalaisseuduilta saatiin. — Naiset olivat tupakan sijaan keksineet pureskeltavakseen kuusenpihkan, jota nimittivät tukoksi.

Tavoiltansa olivat he yksinkertaisia. Heidän luonnettaan kuvaa ruotsalainen M. Axelson[[10]] 1845: „Suomalainen on vielä tänä päivänä läpeensä rehellinen, kestävä, luotettava, hyvänsuopa ja ennen kaikkea vieraanvarainen — viimeksimainittu ominaisuus menee usein yli varojenkin.“ — „Sillä mihin suomalainen on kotinsa rakentanut, siellä saat olla varma myös vieraanvaraisuutta tapaavasi.“

Puhtaus oli heillä aivan mallikelpoinen. Seinätkin pestiin vähintään kerta viikossa hiekalla ja kuumalla vedellä aina savuviivaan asti — parahiksi miehen korkeudelta näet olivat hirret savusta aivan kiiltäviksi mustuneet, mutta alas permannolle ei savutuvissa savu laskeudu.

Puhtaus- ja terveyssyistä kylvettiin kaikkialla metsillä vähintään kahdesti viikossa, muutamat joka ilta kuin kotosalla olivat. Mies- ja naisväki kylpi kainostelematta samalla kertaa, sillä ei alastomuutta oltu keksitty häpeälliseksi.