Mutta korkealle Lapinmäelle, missä pieni eräsauna oli kohisevan haavan juurella, eivät savut ylettyneet. Vanha erämies istui siellä virsuissa ja valkoisessa mekossa itsekseen majansa ovella lujittamassa nilatuohella käsijousensa kaaria. Hän oli kumarruksissa työnsä yli niin ettei hänen päästään näkynyt muuta kuin säitten ja vuosien vaalistama niskatukka ja parta ja riippuvat viikset. Kun hän vihdoin oikaisi selkänsä näki, että ukon kasvot olivat vaaleat ja että otsassa ja molemmin puolin nenää oli syviä uurteita, paljon kokeneen uurteita. Suurilla vesiharmailla silmillään katseli hän ajatellen taivaanrantoja. Savun karvaus ei pilannut hänen silmiään eikä metsän puhdasta ilmaa, vaan hän saattoi katsettaan pingottamatta hallita mäeltään koko savumerta ja nähdä sen nousupaikat.
Vuosikymmeniä jo oli hän eräsaunaltaan katsellut laajaa näköalaa yli erämaan. Hän oli katsellut saloja ja metsänselkiä, joita oli toinen toistensa takana joka puolella niin pitkälle kuin silmä kantoi. Hän oli katsellut kaakossa hohtavaa selkävettä, josta pitkä kapea lahti tuli aina hänen mäkensä juurelle saakka. Hän oli ennen nähnyt kaskiakin ja suuriakin metsänpaloja. Mutta nyt hän katseli näköalaansa niinkuin aivan uutta.
Hän näki yhä uusia savuja ilmestyvän taivaille. Savupatsaita seisoi ja suitsusi varsinkin itäisellä maanpuolella, suuren selkäveden takana. Ne olivat varmaan uusien savolaisten kaskia, arveli hän itsekseen, niiden, joita talvella oli parvi hiihdellyt Tapinmäenkin ympärillä. Tai olivat ne muitten erämaan kulkijain ja kiertäjäin kaskia. Tiesi heitä kaikkia! Ja vanha erämies myhäili itsekseen muistellessaan tarinaa Tohnin äijästä. Korkealta asuinmäeltään, jonne koko maailma näkyi, oli Tohni nähnyt ensimmäisen vieraan kaskisauhun, josta julmasti suuttui ja tempasi kirveensä ja läksi vuoreltaan etsimään uutta naapuriaan. Hyvä oli vuorella pauhata, mutta kun laaksoon tuli eikä savua enään näkynytkään, eksyikin äijä ja siihen piti sammuttaa suuri vihansa. — No, omia naapureitaan oli Tapinmäen erämies kuitenkin toisia tavannut, toisia ei. Niitä oli ollut hyviä, huonoja, kaiken karvaisia, niitä jotka kasket omalla työllään kylvivät, ja niitä jotka toisten kasket korjasivat. Kaikkien jaloissa oli erämaa ollut, täältä olivat onneansa hakeneet, täällä lyöneet toisiansa kuoliaaksi. Majoja oli poltettu, pyhiä puita kaadettu eikä metsää lepytetty. Vanhat oikeat erämiehet olivat hävinneet, olisivatko ne, jotka nyt olivat tulleet tänne pysyviä kaskia raivioimaan ja erämaata kansoittamaan, parempia? Alkaisiko nyt uudet ajat — —?
Juuri siinä sattui vanhuksen ajattelevaan silmään ilmanrannalla uusi sankka savu, joka oli muitten savuun yhtynyt. Vanhus taisi äkkiä liikahtaa, sillä päivässä torkkuva punainen koira hänen vieressään havahti jaloilleen ja rupesi isäntänsä mukana tähystämään.
— Ihmeellistä — puhui vanhus, — tuo savu tulee Pyhällön piiriltä. Olisivatko kulkijat osanneet sinnekin? Vai olisiko Pyhällön miehiä tullut vanhalle haapionalalleen, jossa miespolveen ei kukaan ole käynyt kalastamassakaan. Joko hekin muuttavat erämaahan!
Merkillisesti vaikutti tuo savu vanhaan erämieheen. Hän meni majaan, mutta palasi heti takaisin savua katsomaan.
Savun täytyi nousta Pyhällön haapionalalta.
* * * * *
Uusi oras näkyi jo hienolla karvalla mustassa kaskessa, jonka kantojen takana Majalahden valkea pirtti hohti silein hirsin. Inki oli katiskalla ottamassa ehtooksi kalaa ja Heikka seisoi jouten rannalla tyytymätön alakuloisuus puhtaissa päättävissä kasvoissaan. Pitkiin viikkoihin eivät he olleet tavanneet elävää olentoa. Yksinäisyydessä olivat he kalastaneet, raataneet ja rakentaneet uudessa kotipaikassaan. Kun kaskisavut toivat heille tuntemattomista naapureista sanoman, riemastuivat he ja iskivät iloisen tulen omaan kaskeensa. Mutta kun kasket sammuivat, palasi entinen salaperäisyys erämaahan raskaana ja alakuloisena. Heikka tuli levottomaksi naapureistaan.
— Kyllä meidän huomenna on lähteminen, — sanoi Heikka kun Inki palasi kaloineen rantaan, — täällä täytyy katsoa maitaan ja rajojaan. Sitä varoittivat kotikylän isännät. Oletko varma siitä, että näit sen paksun savun meidän maan periltä?