Vilmu karkasi ylös ja hyökkäsi lähinnä olevan ilkkuvan kyläpojan kimppuun. Pojalle olisi saattanut käydä huonostikin, elleivät välimiehet olisi päässeet hätään.
— Kaksinkertainen sakko ja häpeä sille, joka rikkoo rauhan kylän killassa — lausui leikari vakaasti. — Lopetetaan tämä Jumalan juhla sovinnossa eikä tappelulla ja sinimarjoilla.
— Hei leikari soittakaa! Hei pojat nuoret, hei tytöt kauniit, tanssimaan! — huusivat pojat.
Vaan leikari ei soittanut, sillä kyläpihlajalle saapui nyt itse kylänvanhin Tapavaino ja kylän isännät, kädessä oluthaarikat, jotka laskivat pöydälle. He olivat olleet koolla Salakan pirtissä juhlaa juomassa yhteisesti kootuilla varoilla, niinkuin tapa oli suurempina juhlina. Kylän isännillä oli ollut pirtissä keskustelu ja nyt he tulivat rauhallista päätöstä tekemään. Mitä asia koski, sen arvasi helposti siitä, että nuori Heikka oli isäntien seurassa.
— Tässä on kysymyksessä kylän kappale erämaassa, — puheli vanha Tapavaino. — Esi-isämme ovat sen hankkineet ja vielä mekin olemme siellä kesäisin kalastamassa kulkeneet. Vaan tukalaksi tulee joka kesä tehdä äärettömän pitkä matka vähäisen hyödyn takia. Nyt on ruvettu korpia asumaan ja aika on sellainen, että omansa katsokoon, jolla on omaa erämaassa. Kuuluu jo liikkuvan vieraita katsojia meidänkin erämaan puolella. Meillä on kylässä ahtaus maissa ja väkeä liiaksi, ei haittaa jos jotkut heittävät auran ja tarttuvat kirveeseen. Minä katson, että saisi sinne täältä mennä uutisasukas tai vaikka useampiakin.
— Minä katson, että annetaan Heikalle kylän vesi erämaassa — sanoi Matti Salakka, jonka sanalle pantiin paljon arvoa. — Asukoon hän sinne talon, kun mieli tekee, ja maksakoon veron tänne. Aika on sellainen, että jos emme aikanamme eteemme katso, ei meillä pian ole vettä eikä veroa.
— Oikein niin, — vakuuttivat isännät.
— No, me annamme eräkappaleen Heikalle, — lausui kylänvanhin hyvin vakavasti. Sinä olet pystyvä mies, Heikka, menestys olkoon kanssasi. Saat mennä, mutta emäkylälle maksa vero, kaksi leiviskää vuodessa, — että edes tiedämme elätkö sinä. Tuossa on käsi, pysyykö puheesi.
— Niinkuin kirveen silmässä — vakuutti Heikka lyöden kättä kylänvanhimmalle.
Nyt kun asia oli suora, meni Heikkakin nuorten pariin. Hän kertoi ihmetteleville, että hänellä oli kaikki valmiina ja että hän jo alkukesästä aikoi lähteä. Mutta sitä ennen tahtoi hän vielä tanssia kylän tanssissa.