"Miten hupsuja nuorukaisia te olette!" lausui pappi. "Tuollahan pannu on laatikon päällä — eipä siinä tosiaan ole mitään kovin kummallista! Ei, ei; olenhan kuullut taikinakaulaimelle kasvaneen parin siipiä, joilla se lensi tiehensä, mutta vaikka olenkin kauan elänyt, en ole koskaan kuullut omin jaloin liikkuvasta teepannusta! Ette koskaan saa minua sellaista uskomaan!"
Mutta siitä huolimatta jäi pappi hiukan levottomaksi mielessään ja ajatteli tapausta kaiken päivää. Kun hän illan tullen oli yksin huoneessaan, otti hän keittimen esille ja asetti sen palaville hiilille kiehumaan, aikoen valmistaa teetä.
Mutta heti kun vesi alkoi kiehua, huusi kattila: "Kuumaa! kuumaa!" ja hyppäsi alas tulelta.
"Apua! apua!" parkaisi pappi joutuen pelästyksestä suunniltaan.
Mutta kun opiskelijat riensivät häntä auttamaan, otti teekeitin heti luonnollisen muotonsa jälleen. Senpä vuoksi yksi heistä sieppasi kepin ja huudahti:
"Kylläpä pian otamme selville, onko siinä henki vai ei!" Ja hän alkoi piestä sitä voimainsa takaa. Kapineessa ei nähtävästi ollut mitään eloa, sillä vain kilahtava metallin ääni vastasi hänen tarmokkaisiin iskuihinsa.
Silloin vanha pappi sydämestään katui, että oli ostanut kujeilevan teekeittimen. Mutta kun hän juuri hautoi päässään, miten pääsisi siitä erilleen, astui parahiksi kattilanpaikkaaja sisään.
"Tuossa on oikea mies", ajatteli pappi. Kaupat tehtiin pian, mies maksoi pannusta muutamia vaskikolikoita ja vei sen kotiinsa hyvin tyytyväisenä ostokseensa.
Ennen levolle menoa hän katseli sitä vielä kerran ja se oli hänestä parempi kuin hän ensin oli luullutkaan, jonka vuoksi hän nukahti mitä parhaalla tuulella.
Kesken hauskaa unelmaansa kattilanpaikkaaja äkkiä havahti, luullen kuulleensa jonkun liikkuvan huoneessa; mutta avatessaan silmänsä ja katsahtaessaan ympärilleen hän ei ketään nähnyt.