Kattilanpaikkaaja piti neuvoa hyvänä ja toimeenpani heti näyttelyn, jota hän kutsui Bumbuku-Tshagamaksi. Onnellinen teekeitin laittoi liikkeen nopeasti menestymään; sillä se ei ainoastaan kävellyt nelin jaloin, vaan tanssipa pingoitetulla köydelläkin ja teki kaikenlaisia voimistelutemppuja, lopettaen esityksen kumartamalla syvään katselijoille ja pyytäen heidän vastaistakin suosiotaan.
Näiden esitysten maine levisi pian laajalle, ja näyttely täyttyi joka päivä tungokseen asti, kunnes vihdoin maan ruhtinaatkin tilasivat kattilanpaikkaajan teekeittimineen luokseen; ja esitykset saavuttivat riemastuneitten prinsessojen ja hovinaisten suurta suosiota.
Vihdoin kattilanpaikkaaja tuli niin rikkaaksi, että hän lopetti liikkeen, ja haluten suoda uskolliselle teepannulleenkin lepoa, vei hän sen suuren rahasumman kera takaisin Morindjin temppeliin, jossa sitä säilytettiin arvokkaana aarteena, ja sanovatpa jotkut sitä pyhimyksenäkin palvellun.
KALASTAJAPOIKA URASHIMA
Kauan, kauan sitten eli Japanin meren rannalla nuori kalastaja nimeltä Urashima, hyvänlaatuinen nuorukainen ja varsin taitava ongenvapaansa ja siimaansa käyttämään.
Eräänä päivänä hän taasen läksi veneessään ulapalle kalastamaan. Mutta kalojen asemesta hän sai jotakin muuta. Arvaatteko mitä? Niin, hän sai suuren kovakuorisen kilpikonnan, jolla oli omituiset, ruttuiset, vanhannäköiset kasvot ja hento häntä. Nyt on minun kerrottava teille jotakin, mitä varmaankaan ette tiedä. Kilpikonnat, näetkös, elävät kokonaista tuhannen vuotta — ainakin japanilaiset kilpikonnat. Niinpä ajatteli Urashima itsekseen: "Kala kelpaisi päivälliseksi aivan yhtä hyvin kuin tämä kilpikonna — vieläpä paremminkin. Miksikä surmaisin eläinraukan ja estäisin sitä nauttimasta elämästään vielä yhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän vuotta. Ei, ei! Minä en tahdo olla niin julma. Varmaankaan ei äitini pitäisi siitä, että olisin niin paha." Ja näin sanoen hän viskasi kilpikonnan takaisin mereen.
Pian sen jälkeen uinahti Urashima veneeseensä. Oli näet sellainen kuuma kesäpäivä, jolloin jokainen mielellään nukahtaa päivällisen jälkeen. Ja nukkuessaan hän näki aalloista nousevan kauniin tytön, joka astui veneeseen lausuen:
"Minä olen meren jumalan tytär, joka asun isäni kanssa lohikäärmelinnassa aaltojen alla. Se ei ollut kilpikonna, jonka juuri äsken sait onkeesi ja niin ystävällisesti viskasit takaisin mereen. Se olin minä. Isäni, merenjumala, oli lähettänyt minut katsomaan, olitko hyvä vai paha.
"Me tiedämme nyt, että olet hyvä, kiltti poika, joka vältät julmia tekoja; ja siksi minä olen tullut sinua noutamaan. Sinä otat minut vaimoksesi, jos tahdot, ja me elämme onnellisina yhdessä tuhat vuotta lohikäärmelinnassa syvän sinisen meren tuolla puolla."
Urashima tarttui siis toiseen airoon ja merenjumalan tytär toiseen, ja he soutivat, soutivat soutamistaan, kunnes vihdoin saapuivat lohikäärmelinnaan, missä merenjumala eli ja hallitsi kuninkaana kaikkia lohikäärmeitä, kilpikonnia ja kaloja.