HEINRICH HEINE.
KRENATÖÖRIT.
Krenatööriä kaks kävi Ranskaan päin, oli kumpikin Venäjän vanki. Mut Saksaan kun pääsivät tiellään näin, he väsyi ja matkaan ei hanki.
Tuli Ranskasta surkeita viestejä vaan: Peri hukka jo voittajanki, oli lyöty ja pirstattu armeija maan, — ja keisari, keisari vanki.
Krenatöörit nyt itkevät rinnakkain, kun murheiset tiedot saavat; ja toinen äänsi: »Oi tuskiain, taas aukeni vanhat haavat!»
Sanat toisen soi: »Taru loppui tää, ja ma voisin kanssas kuolla, mut mulle vaimo ja lapset jää, joit' eivät vieraat huolla.»
»Ma vaimosta viis, ma lapsista viis, voin uhrata rakkaimmanki; jos on nälkä, he käykööt mieroa siis, oi, keisari, keisari vanki!
»Sua, veikko, nyt mä vannotan: Jos murtaa mun tää vaiva, vie kanssasi ruumiini Ranskahan, sa hautani Ranskaan kaiva.
»Tää kunniaristi rinnallein sa laske arkkuun myötä ja paina pyssy vierehein ja miekka vyölle vyötä.
»Niin makaan vait ja kuuntelen vaan, kuni vartia korvin vaisuin, kunis tykkien jyskettä kuulla saan ja kapsetta ratsujen raisuin.