"Sanopas minkä sinä tuot?" sanoi kapteeni, ikäänkuin ei hän olisi kuullutkaan Helmin viimeistä moitetta.
"Enpä sano, koska haiset niin pahalta."
"Joko Helmikin on minuun suuttunut? Kaikki ihmiset suuttuvat minuun", sanoi kapteeni puoli tosissaan.
"En minä ole suuttunut sinulle, en, en, en mutta sinun pitää pestä silmäsi ja ajella partasi, ettet olisi noin julma ja ettet haisisi noin pahalta", sanoi Helmi komentavaisesti.
Kapteeni ei voinut vastustaa lapsen viatonta ja oikeutettua viittausta. Itsekin huomasi hän olevansa likaisessa aamu-puvussa ja pesemättömin käsin ja kasvoin. Hän rupesi heti touhuun: pesi kasvonsa, ajeli partansa ja sen tehtyänsä puki hän vaatteet yllensä.
Sillä välin leikitteli Helmi tyhjien pullojen kanssa lattialla, vyörytellen niitä pitkin lattiaa ja rakennellen niitä suuriin roukkioihin. Tähän työhönsä oli lapsi niin perehtynyt, ettei hän huomannut ensinkään kapteenin pesemis- ja pukemispuuhia.
"Miltäs minä nyt mielestäsi näytän?" kysyi kapteeni äkkiä, seisahtuen
Helmin eteen.
Kapteenissa itsessäänkin oli jo tietämättään hiukan lapsellisuutta.
"Ohhoh! Olethan nyt jo oikein komea ukko. Arvasinhan minä sen.—Eikös nyt ole jo vähän parempi?" sanoi Helmi päätään kohottaen.
Kapteenia nauratti, vaikkei hän ollut tuntenut sen tarvetta kymmenkuntaan vuoteen.