Vaan selvänä palasi Mattila tällä kertaa pitäjältä, kumppanina Luisulan Jussi, huutolainen; Mattila ajatteli, mitähän nyt emäntä sanoisi tuosta uudesta tulokkasta. Ett'ei hän aivan hyvää ollut sanova, sen hän hyvin tiesi, ei sen tapa koskaan ollut hänen tekojaan ylistellä. Eikä hän itsekkään ollut aivan tyytyväinen tuohon uuteen mieheensä; eihän se tainnut olla muutakuin vaivoiksi tuommoinen poikakloppi. Mutta— ajatteli hän—tulee siitä kolmatta tynnyriä rukiita, ja tuleehan tuo toimeen omain lasten ruoan jäännöksillä.—Tällaisia, ja vielä paljon muuta, ajatteli Mattila ajaessaan kotia päin, ehtimiseen valitteli Jussi viluansa ja jalkainsa palelemista, mutta ei Mattila noita valituksia ottanut kuuleviin korviinkaan, sanoa tokaisi vaan; "ole vaiti poika, kohta pääset lämmittelemään."
Roussilla oli Mattilan emäntä vastassa, huudellen siitä kuten alttarilta: "Missä siellä olet kokopäivän kuhnaillut? Mitä sinä nyt meinaat, kun vätelet kerjäläisiä? Käyhän niitä kylliksi ilmankin—Mikä tuo on tuommoinen retamo, onko se Luisulan mukuloita?"
Reen vieressä seisoi Jussi itkeä viristen, siksikuin isäntä oli hevosensa korjannut ja käski häntä huoneesen; silloin kömpi tuo puoliksi jäätynyt raukka sisälle ja asettui muurin loukkaasen lämmittelemään.
Sisälle päästyään jutteli isäntä, että poika tulisi jäämään taloon hoidettavaksi ja että sille oli annettava ruokaa ja hiukan vaatetta. Mutta tästäpä emäntä äänen otti:—hän nyt muka rupeaisi hoitamaan tuommoista retvanaa. "Ei ikänä se tapahdu," sanoi hän. "Onhan siinä täitä ja syhelmää, ja jokalajia, tuommoisessa! Onko nyt vielä ikänä hullumpaa kuultu tai nähty," jatkoi emäntä toriansa, "kun ottelee tuommoisia taloonsa, onhan tuossa itsellä lapsia ainakin yhtä kauniita kuin tuo Luisulan mukulakin!"
Mutta isäntä selitti, ettei tuo ollut miksikään häviöksi, sillä siitähän maksetaan runsaasti. "Eikä sinun tarvitse sitä ruokota tai muuta," sanoi isäntä, "onhan tässä kyllin käskyläisiä. Enkä minä häntä olisi muuten huutanutkaan, mutta olivathan Luisulaiset meillä työssä monet vuodet ja olihan mökki meidän maan päällä."
"Ja meidänkö sitten pitää hoitaman vielä mukulatkin? siitä syystä, kun
Luisulaiset ovat meillä joskus työssä olleet?"
"Ei maar', eikä tätä tarvitse ilman mitään hoitaa—mutta kuinkas taisin minä muuta, kun Kantala otti yhden ilman mitään ja minulle tyrkyttivät toista."
Tuli siitä viimein kinastuksesta loppu ja päätettiin poika pitää talossa; käytiin nyt yksissä katsomaan tuota riidanalaista henkilöä, joka tuolla muurin loukkaassa itki ja valitti. Vasta silloin huomattiin, että pojan jalat olivat tyynni paleltuneet, pappilasta tullessa.
Riisuttaessa kehnoja jalkineita jäätyneistä jaloista, kiljui ja valitti Jussi surkiasti. Pahasti mutisten poistui emäntä kammariin, katsomasta tuota kohtausta; ei hän muka saanut tuommoista katseltua.
Pienet pojat Kalle ja Hermanni katsoa tähystivät lakkaamatta tuota valittavaa raukkaa, viimein toivat he leikkikalujaankin Jussin nähtäväksi, joka tästä rauhottui, katsellen ja ihmetellen poikain kapineita. Sitten sai Jussi ruokaa ja kävi maata yhä valitellen kipeitä jalkojaan.