Vähän ihmeissään katseli Kantala tuota omituista poikaveitikkaa: hän huomasi heti, että hänen edessään oli järkevä olento, jolla oli enemmän elämän kokemusta kuin kymmenellä muulla tuon ikäisellä, ja hän sanoi hetkisen aprikoittuaan: "Saat koetteeksi jäädä taloon, jos lupaat olla siivolla."
"Kyllähän muuten lupaan siivolla olla, mutta tämä läpi tässä nenäni alla on toisinaan niin huonossa kunnossa ett'en voi sitä täydelleen hallita, ja silloin tunkee sieltä ilmoille semmoisiakin sanoja, jotka eivät kaikkein mielestä kuulu aivan kauniilta."
"Sitäpä juuri pelkään, että olet maailmalla oppinut paljon huonoja tapoja ja olet semmoisena pahennukseksi toisille nuorille."
"Tämä saattaa olla turha pelko, kyllä sitä maailmalla oppii vähäisen jokalajia: jos oppii paljon pahaa, oppii siellä hitusen jotakin parempaakin ja kaikkihan ne ovat hyvät tarpeen aikana."
"Mutta minä luulen, että on menneet vanhatkin opit, kuinkahan esimerkiksi lienee lukutaidon laita, ethän ole ollut lukusijoilla moneen vuoteen."
"Vähänpä sitä lukusijoilla lukemaan opitaan; muuten luulen siinä konstissa toimeen tulevani ja kestäväni ankarampaakin arvostelua, kuin lukusijoilla on tavallista."
"Jää sitte taloon niinkuin tahdot, minä toimitan sinulle päivällistä, ja huomenna saat koettaa miltä työnteko tuntuu."
"No sitten se sujuu kaikki niinkuin käsi hihaan—mutta vartokaas, minä annan teille täältä muutamia klopoja noin viisitoista markkaa, niillä pyydän hankkimaan minulle vaatteita, sillä nyt kun muutan ammattia, ei enää ole sovelias julkisuudessa käyttää vanhaa viskapukua."
Kantala katseli rahoja, sitten katsoi hän terävästi Mattia silmiin, joka jatkoi: "Varastanut, arvelette kai? Ei maar' olekkaan yhtä kirpun kipenää varastettua—täällä on taskussani varastettu kymmenpenni, mutta se onkin kaikista suurin varkauteni."
Kantala katseli rohkeaa puhujaa. Hän on joko rehellinen tai tavattoman hävytön, päätti hän.