—"Kuuluu ainakin sen verran, että edellistä pidetään paljon huonompana olentona kuin jälkimmäistä, vaikka se useasti onkin aivan väärin."
Sitä sitten Kantala toisinaan itsekseen ajatteli, että mitähän Matti noilla kosiomiehillä tarkoitti,—jotakin liikkui tuon poika klopin kallossa?
"Taitaa se niinkin olla, että noilla suurilla työpaikoilla voi enempi ansaita, kuin rengin palkan," sanoi Kantala kerran Matille, "mutta tavallisesti nuot rahat menevät kaiken maailman teitä, eikä miehelle jää muuta, kuin tyhjät känsäiset kädet oljelle."
"Niin kyllä," vastasi Matti, "helpostihan se menee työmiehen palkka, jos sen kanssa huolimattomasti menettelee; tavallisesti ovatkin vapaat työmiehet hurjia, ajattelemattomia veitikoita, joilla ei ole mitään tarkoitusperää, jota kohden pyrkisivät ja niin elävät he päivästä päivään, sen mukaan kuin Kaasi kannattaa."
"No luuletko sinä sitten olevasi toista sorttia?"
"Luulempa niinkin, minä aivon ansaita ja säästää, sillä minulla on jommoinenkin tarkoitusperä, johonka pyrin, ennenkuin tulen aivan vanhaksi äijäksi.
"Olleekohan tuo kylläkin korkea?"
"Eipä mitään—ainoastaan semmoinen, että uskaltaa ihmisten kuullen jotakin sanoa."
"Etpä sinä nytkään ole liian arka sanoissasi."
"Empä niin: mutta se on samallaista, kuin jos joku uhkarohkea, hävytön soittaisi pahaa kellorämppää toisten keskustellessa, kukaan ei pidä mitään tuommoisesta äänestä, vaikka se jotakuta saattaa hiukan naurattaa."