—Tuli sitten kesä monine hauskoine huveinensa; tanssittiin ulkona kedoilla, leikittiin ja lauleskeltiin. Koko kylän nuoriso olivat Annan ystäviä, sillä hänen iloinen viehättävä luonteensa miellytti jokaista.
—Sulosilmäinen, punaposkinen, soleva ja notkea kuin nuori vesa, hyväsydämminen, lempeä ja iloinen, semmoinenhan se oli Anna, sellaisiahan niitä tapaa useampia palvelustytöissä. Ken tietää kuinka suuri aarre löytyisi tuollaisessa hempukassa? Arvattavasti voisi tuollainen olento tehdä onnelliseksi miehen, joka todellisella lemmellä osaisi sitä hentoa kukkaa kohdella. Mutta aivan pienessä ajassa saattavat olot muuttua kokonaan toisiksi ja iloisesta, viehättävästä tytöstä saattaa pian tulla kurja, maailman hylkimä raukka.—Salainen vaara väijyy lempeän illan hämärässä, esiintyy niin kauniissa viattomassa muodossa, hetkessä valloittaa se nuoren, ajattelemattoman tytön sydämmen ja silloin käy, niinkuin nuorten palvelustyttöin niin useasti on käynyt.
—Tapalassa, niinkuin tiedämme, oli tuommoinen mieheksi varttuva poika; lapsuudessaan oli hän vallaton velikulta, teki kaikenlaisia pieniä pahoja kyläläisille, jotka arvelivat: pojasta mahtanee tulla aika koira maailmaan. Mutta kuinkas kävikään; jo rippikoulun ijällä näytti Samulin luonne kokonaan muuttuvan; pian oli hän samalla mielellä, kuin Tapalan haltijatkin, rupesi paheksimaan nuorison syntielämää ja puhui kauhulla heidän kujeistansa.
—Eipä hän sentään malttanut pysyä vuoteellansa, kun kesä-öisin kuuli nuorisojoukon laulua kylän raiteilta, hän hiipi akkunan pieleen, tirkisteli ulos, ja pian oli hän ovesta pihalle pujahtanut. Sitten seurasi hän tuon vallattoman joukon jälkiä, tunsi halua käydä seuraan, vaan pelkäsi siitä tulevan pahan kolauksen hyvälle maineellensa.
Tuli sitten joku arki-yö, eikä kylässä kuulunut olevan nuorisoa liikkeellä, eipä nuo alati voineet yötä päivää valvoa, silloin tuli Samuli entistä levottomammaksi, käänteli ja väänteli vuoteellaan. Ja kun arvasi talonväen nukkuneen, pisti hän takin päällensä ja pujahti ulos.
Niinkuin pahaa aikova rikoksen tekijä hiivi hän salaa kylän nurkissa, kurkisti tuon ja tuon pirtin takaa, eikö ketään olisi näkyvissä ja jos silloin sattui näkemän jonkun, pakeni hän kuin pahin varas.
Ensi alussa palasi hän takaisin, hetkisen viivyttyään, ja nukkui vuoteellensa, mutta kohta ei hän enää niin pian palannutkaan, hän oli öisillä retkillään saanut rohkeutta toimintaansa.—Nuori pulska poika, varakkaan talon perillinen, semmoinen on jotakin suurta nuoren piikatytön mielestä; jos semmoinen ihailtava sankari kolkuttaa aitan ovea, olisipa hulluutta olla avaamatta. Ja silloin syntyy tuhansia iloisia toiveita; tuo rikas nuorukainen on niin lempeä, niin uskollinen ja hyvä, kyllä se nyt muka todella rakastaa ja siitä seuraa loistava tulevaisuus—nyt sitä on toivo päästä talon emännäksi, nyt ne kerrassaan jäävät palkkapiian ja mökin muijan päivät.
Pian oli Samuli noihin öillisiin retkiinsä niin tottunut, että hän aivan harvoin pysyi koko yötä kotona. Ajan pitkään ei tuo tietysti voinut täydelleen pysyä salassa, olipa yksi ja toinen nähnyt Samulin nurkissa juoksentelevan. Sitä ei ensinnä oikeen uskottu, mutta vähitellen muuttuivat nuot huhut varmaa varmemmiksi. Mutta kauvan aikaa osasi Samuli monen tekosyyn nojalla itseänsä puolustella.
Ensi alusta oli Samuli halulla silmäillyt talon uutta kaunista piikatyttöä, mutta Anna näyttikin hänestä aivan vähän välittävän, haki vaan iloisia seuroja ja lauleli huolettomasti. Eikä Samulin ensimmäiset kokeetkaan näyttäneet luonnistavan, Anna vaan karttoi häntä entistä enemmin.—Jotakin salaista vastenmielisyyttä tunsi Anna ensi hetkestä Samulia kohtaan ja kun hän huomasi, miten tämä usein kahdenkesken koetti häntä imarrella, hän melkein peljästyi.
—Kyllähän Anna jo vuosikaudet oli kuvitellut itsellensä tulevaa sulhoansa, mutta ei nuot kuvitelmansa koskaan ulottuneet renkipoikaa, tai käsityöläistä ylemmäksi, ja, kun hän nyt huomasi, että Samulilla oli jotakin outoa mielessä häntä kohtaan, pelkäsi hän ett'ei asiat olleet oikialla paikalla.—Mutta kun hän, päivän työtä tehtyään, illalla kävi vuoteellensa, ei hän voinut estää mieleen tunkeutuvaa ajatusta, että taitaisi se joskus tulevaisuudessa olla hyväkin, kun ei aina tarvitsisi niin kovin työskennellä, ja kyllä se sentään oli kelpo poika Samulikin. Tämä ajatus kasvoi kasvamistaan siksi, kuin se oli melkein yksinvaltiaana Annan sydämmessä.